28. toukokuuta 2013

ei etäisyys, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota


Mun sunnuntai-ilta kului ihanaisen Karoliinan seurassa kaupungilla. Mentiin teletappikukkuloille istuksimaan ja juteltiin. Juteltiin aivan kaikesta ja oli jotenkin vapauttavaa puhua asioista, koska tietää että toinen ymmärtää ja ajattelee samalla tavalla. Ja muutenkin, mun ja Karon yhteydenpito on nykyisin lähinnä vaan puhelimen ja facebookin välityksellä, joten oli tosi kivaa jutella ihan kasvokkain! Ja tottakai meillä oli myös kamerat mukana, joten tuli niitä kuviakin otettua :-)


Siinä parhaimpia otoksia! Samalla kuvissa näkyy mun uus hiusväri! Viime torstaina me värjättiin se samainen liukuväri mikä tehtiin ekan kerran noin kuukaus sitten. Ensimmäisellä kerralla väri ei kait sitten tarttunutkaan kovin hyvin mun supervaalennettuun tukkaan, mutta ehkä tää nyt pysyis! Tykkään ite tästä hurjan paljon  Mutta mitäs mieltä te ootte? :-)

27. toukokuuta 2013

every summer has a story - kesägallup


Missä vietät kesän? täällä joensuussa lähinnä, polvijärvi + kontiolahti myös mukaanlukien.
Tykkäätkö grillaamisesta? tykkääään!
Mikä grilliherkku on parasta? tykkään hurjasti grillatuista pihveistä.
Mitä odotat tulevalta kesältä? töitä ja lomailua hyvässä suhteessa, ihania päiviä, aurinkoa, ystäviä, tottumista yksinoloon, uimista ja ylipäätään kesästä nauttimista!
Täydellinen lämpötila kesälle olisi? ehkä 22-26 astetta ois iha jees :-)


Mitä erilaisia suunnitelmia sinulla on kesäksi? käyn kesätöissä, nautin kesästä ja erityisesti lämmöstä ja auringosta, tarkotus ois päästä käymään jossain reissussa. ei mitään sen kummempaa siis :-)
Aiotko lähteä käymään ulkomailla? varmaa tää ei oo mutta ehkä! 
Oletko kesällä töissä? jep oon.
Kuinka pitkä kesäloma sinulla on? vähä reilu pari kuukautta.
Oletko jo tilannut/ostanut kesäksi vaatteita? enn! ärsyttävää
Mikä alkoholijuoma maistuu kesällä parhaiten? somersby apple ja breezer.


Oletko jäätelön ystävä? oon todellakin! jäätelöt on parhautta kuumana kesäpäivänä :-)
Lempijäätelömakusi? jäätelökioskeilta tilattuna wanhan ajan vanilja ja mango, kaupasta ässä mix mehujää ja mansikkatuutti! (jos ne lasketaan jäätelömauiks :-D)
Onko kesä lempivuodenaikasi? joo, mut omalla tavallaan kaikki on kivoja!
Mitä luulet, tuleeko ensikesä olemaan paras kesä ikinä? en usko että tulee...


Oletko paljoa kerennyt suunnittelemaan kesää? jonkun verran joo, ei mitään tarkkoja suunnitelmia/ajankohtia mutta jotakin ollaan jo mietitty!
Oletko auringonottaja-tyyppiä? joo!
Palatko helposti auringossa? en oo ainakaan tähän mennessä kovinkaan helposti.
Aiotko käydä festareilla? (missä?) ehkä ilosaarirock, mutta sielläkin vaan ulkopuolella.
Otatko kesästä kaiken ilon irti? yritän parhaani!

Haastan kaikki halukkaat tekemään tämän! :--) 

26. toukokuuta 2013

mutta kun katson sua mä olen tyttö hiljainen

HELLO YOU ! Tulin näyttäytymään täällä blogin puolellakin tässä odotellessani Karoliinaa viettämään mun kanssa laatuaikaa! Ihana nähdä sitä misua pitkästä aikaa!

Aivan super kauniit säät on nyt viikonloppuna ollu! Eilen lauantaina me oltiin aamusta iltaan A:n porukoiden mökillä. Miesten tehdessä raskaampia hommia me naiset otettiin aurinkoa - mä tosin sain enemmän sitä punaisuutta kun rusketusta.. Mun toinen käsivarsi on ihan punanen ja toinen lähes vitivalkonen :D En oo yleensä palanu näin helposti? Mutta sain myös rusketustakin - eli nyt on tän kesän eka rusketusraja hommattu! Enivei, mökillä me syötiin hyvin ja ennen lähtöö käytiin vielä saunassa! Puusauna on vaan niin superkiva, tykkään paljon enemmän kuin sähköllä lämmitettävästä saunasta :--)


Tänään menin aamusta jo töihin ja siellä vietin aikaani reilu viis tuntia. Töiden jälkeen me käytiin citymarketista ostamassa uudet tuolit ja pöytä parvekkeelle, mutta siellä on kyllä niin tuskasen kuuma olla kun aurinko paistaa ihan suoraan! 



Vielä olis ens viikko koulua ja sitten koittaiskin se kauan odotettu kesäloma..Samalla tässä lähenee mun inttileskeys, mutta onneks tässä eletään päivä kerrallaan! :-)


23. toukokuuta 2013

i'm alive!

Moikka taas pienen bloggaustauon jälkeen! Oikeestaan pidin lomaa koko tietokoneesta melkein viikon. Perjantaina mun kummit lähti Lontooseen kuuden päivän lomalle ja me oltiin Aten kanssa se aika sitten siellä niillä hoitamassa niiden lapsia. Kuus päivää tuntu pitkältä ajalta, mutta loppujen lopuks meni nopeesti. 

Päiviin sisältyi 
pientä stressiä,
 sanajahdin pelaamista ipadilla, 


kyläilyä mun äidin luona ja aten veljen perheen luona, 
oriflamen tilaus tuli vihdoin,
 terassin maalausta, 
hermojen menettämistä, 
jäätelön syömistä auringon lämmössä,


ryhmäliikunnoissa käyntiä, 
kipeitä lihaksia, 
väsymystä, 
koulua, 
vesisateen manailua, 
työsopimuksen allekirjoittamista..

Joku jonkun päivän asukin on eksyny kameraan ja päällä tosiaan Seppälän mekko ja mummin vaatehuoneesta löydetty paljettineule!
Aurinkoisia päiviä teille ihanat! 

16. toukokuuta 2013

gagamania

Moikks! Mulle kävi eilen vähän köpelösti jos niin voi ajatella :D Varasin itelleni tiistaiaamuna bodypump tunnin tiistaille ja keskiviikolle, koska en tiennyt kumpana päivänä jaksaisin mennä. Menin sit tiistaina sinne kuitenki ja eilen illalla olin menossa ennen tunnin alkua perumaan varaukseni niin sitä ei enää voinukaan perua! Mun oli pakko mennä. Ja nyt vetelee lihakset kyllä varmaan viimesiään, ainakin hauis on ihan tulessa :D 


Enivei, mun viime päivät on menny oikeestaan kokonaan taitaja-kisojen parissa. Mun vaatetuskin on näiden kolmen viimeisimmän päivän aikana koostunu mustista farkuista, goldwellin ei-tyköistuvasta paidasta ja toimitsija-lapusta! Tänään olin jo 9-12 töissä jakamassa tuotenäytteitä ja mun pitää mennä takas joskus puol neljän aikaan. Toivottavasti ei jää näkemättä suomen peli!
Tuotenäytteiden jaon lomassa tuli eniten seurattua tietenkin hiusmuotoilun kilpailua. Tiistaina kilpailijat teki naisharjoituspäälle Gagamania eli Lady Gaga-tyyliin värjäyksen, kampauksen, ehotuksen ja vaatteen. Eilen keskiviikkona oli miesharjoituspäähän permiskäsittely sekä aidolle naisasiakkaalle trendikäs leikkaus, väri ja ehostus. Tänään oli miesmalleille trendikäs leikkaus ja väri. 
Kuvailin tänään vuoroni päätyttyä tiistaisia Gaga-kampauksia.

Miltäs nää teidän silmään näyttää? :)

ps. blogger taas pilaa kuvat..

12. toukokuuta 2013

today's outfit

Moikka ja ihanaa äitienpäivää kaikille ihanille äideille! Nyt ollaan mekin viety kukat äideille ja mummeille! Pitkä päivä takana, odotan sitä hetkee kun saan painaa pään tyynyyn ja nukahtaa mieheni kainaloon. Meidän viimeinen kylättely paikka oli mun äitin luona ja sen jälkeen käytiin A:n kanssa satamassa kuvailemassa taas pitkästä aikaa mun päivän asua. Mun mielestä Kontiolahden satama on jotenkin tunnelmallinen paikka. Monena kesänä siellä on tullut käytyä ja toivottavasti tää kerta ei jääny ensimmäiseks eikä viimeiseks tänä ''kesänä''. Harmi kun aurinkoa ei riittänyt enää ilta kahdeksan aikaan, mutta tässäpä tulis :)

 toppi / bik bok, farkut / vero moda, neuletakki / jim&jill, kengät / sokos, vyö / only, korut / guess & nomination

Aurinkoista alkavaa viikkoa!  

10. toukokuuta 2013

I don't care, I love it

Täytetyt letut on parhautta! Teen lettutaikinan ilman sokeria ja täytteeksi oon laittanut jauhelihaa, raastettua perunaa ja tomaattia, päälle juustoraastetta ja eikun uuniin! NAM
En ees muistanu että mulla on ikeasta ostettuja kelluvia kynttilöitä, mun oli pakko testata kelluuks nää oikeesti. Ja ei mun mielestä oo väärin sytyttää kynttilöitä tähän aikaan vuodesta

Mun tän päivänen ostossaldo. Oli pakko ostaa uudet mustat farkut sekä mun urheiluhousutkin on jääny vähän isoiks. Enkä ees muistanu että myös Cubuksesta saa urheiluvaatteita! Hennesillä nimittäin kaikki kivat on aina loppu. Farkut on Vero Modasta.
Wellan SP:n luxe oil on parasta hiusöljyä mitä oon koskaan kokeillu. Tuoksuukin niin hyvältä
Lakumix Party karkeista tuli eilen mun ehottomia lemppareita! Varsinkin ne tennarit on hyviä
Wellan SP:n Repair Mask on paras vaaleiden hiusten eloonherättäjä - myös pidennysten! Yksi hoitokerta kestää noin kolme pesua ja vaikutusaikakin on vain 5 minuuttia. Hiukset eivät takkuunnu ja tuntuvat sekä näyttävät hyvin hoidetuilta!
Keltainen kukka piristää meidän keittiötä! Ylipäätänsä mun mielestä keltainen on pirtee väri ja tuo ihan kevään mieleen.
Tavallaan kaipaan mun superblondia tukkaa, mutta tää liukuväri on mulla ollut nyt kuukauden eikä tyvikasvua erota ollenkaan, vaikka väri onkin jo lähes kulunut pois! 

9. toukokuuta 2013

it's a beautiful day

Blogeissa on jo hehkutettu eilistä säätä, joten hehkutanpa minäkin! Me käytiin koulusta päästyä kavereiden kanssa Jokiasemalla avaamassa terassikausi, sillä sää oli vaan niin törkeen ihana! Mutta kyllä siinä järven rannalla istuessa tuli melkosen kylmä, joten siirryttiin terassille sisätiloihin :D Kuitenkin nyt on terassikausi avattu ja samalla sitten myös ekaa kertaa tänä vuonna pääs balleriinat jalkaan! Viime kesän lempparit saattaa olla myös tän tulevan kesän lempparit - ellen löydä parempia!


Suomen peliä me mentiin illaks kattomaan A:n veljen luokse. Sieltä kotiin tultua painelin ite nukkumaan ja nukahdinkin heti!

ps. näin keväisin ja varsinkin päivinä jolloin aurinko paistaa, mulle iskee älytön sisustusinto! A onkin ollut nyt jo muutamaan otteeseen ihan helisemässä mun kanssa :D En paljasta vielä mitä oon kaavaillut meidän kotiin, mutta eiköhän nekin selviä tässä toivottavasti tän kuun aikana teillekin!

7. toukokuuta 2013

aiemmin juoksin mä silmät kii, mut sit mä törmäsin enkeliin


Moiiii! Mitä teille kuuluu? Tultiin äsken lenkiltä - Atte tosin pyöräili. Ulkona rupes just satamaan vettä, joten kiitän onneeni ettei oltu enää matkalla kotiin silloin kun ensimmäiset pisarat tippui taivaalta :D En jaksanu tänään mennä salille, joten onneks tuo lenkki vähän korvas sitä. Meille eilen koulussa sanottiin, että pitää varautua jotta koulupäivä venyy, joten en varannu bodypump -tuntia. Ja kuinka ollakkaan, meidän koulupäivä kesti huikeet kaks tuntia! Ja enää en mahtunu sille tunnille. Niin mun tuuria! 


Koulupäivän huitelin menemään violetissa paidassa, joka piristi päivää huimasti! Vaikka meillä alkoikin vasta klo 12 koulu, niin tunsin itteni tosi väsyneeks tai jotenkin sit vaan ei oikein jaksanu kiinnostaa taitajien järkkäily :D
Mun teki mieli tänään tosi paljon grilliruokaa, mutta koska me ei saada grillata parvekkeella, eikä kyllä edes omisteta grilliä niin piti tyytyä uunissa/pannulla tehtyyn ruokaan. Tämmöstä taioin pienen kauppareissun jälkeen


Kanaa tacomausteella, savuporo-paprikaseoksella täytettyjä tomaatteja, kesäkurpitsaa ja paprikaa maustettuna grillausmausteella, reiskoja ja pestoa. Tää oli kyl yllättävän hyvää, mutta oon sata varma että ois ollu tuplasti parempaa grillattuna!

6. toukokuuta 2013

Oriflame Maxilash 3D mascara

Moikka kaikki! Mun viikonloppu hujahti nopeesti, oisin niin hyvin voinu tänäänkin nukkua pitkään ja nauttia ihanasta auringosta - mutta ei. Perjantaina meillä oli pieni kisastudio kera dippivihannesten sekä jauhelihavoileipien. Lauantai-illan olin töissä mutta onneks kerkesin viimeisen erän kattomaan kokonaan! Jäätiin anoppilaan yöksi ja sunnuntaina poikettiin aten mummin luona herkuttelemassa. 

Mutta nyt pidemmittä puheitta mun oriflamen pieneen tilaukseen! Mun eräs ystävä rupesi nyt tässä kuukaus tai pari sitten oriflamen myyntiedustajaks. Olin jo pitkään kaivannut uutta ripsiväriä - nyt kun ei niitä ripsipidennyksiäkään ole! Ja oriflamen pääsiäistarjouksissa sattui yhtenä päivänä hyvältä kuulostava ripsari hintaan 3,90e (norm. n. 17e)! Mun oli pakko tarttua tarjoukseen ja vihdoin viime viikolla sen sain (olenko vähän aikaansaamaton kun en päässyt sitä aiemmin hakemaan?!). 
Nyt viikonlopun yli sitä testailleena voin todeta että kyllä on nykyisin ripsarin laittokin melkosta rakettitiedettä :D Joka toinen päivä onnistuu ja joka toinen ei ollenkaan! Ehkä joskus vielä opin.


Kyseessä siis maxilash 3D mascara, jonka levitysharjas on kampamainen. Toiselta puolelta hiukan tiheämpi. Sen yhden kerran kun onnistuin, ripset näytti todella tuuheilta ja pitkiltä! Mutta tällä on myös hyvin helppo tehdä paakkuiset ripset. Joka päivä kuitenkin tykästyn tähän enemmän ja enemmän vaikken aina onnistukaan! Jossain levitysohjeissa oli että joku käyttää vain toista puolta kammasta, mutta mun mielestä mun ripset tarvii molemmat, jotta väriä saa myös ripsen kärkiin.
Onko teillä kokemusta tästä ripsiväristä? Miltä tää teistä kuulostaa?