29. lokakuuta 2014

HYVÄNMIELEN HAASTE

Vihdoin ja viimein sain teille rustailtua tämän hyvänmielen haasteen loppuun asti! Voin kyllä kertoa ihan rehellisesti, ettei tämmöisiä asioita tule ihan joka päivä mietittyä, mistä sitä onkaan ollut kiitollinen tai mitä on tehnyt itse jonkun toisen hyväksi tai toisin päin. Pitäisi osata pysähtyä miettimään millä on oikeasti väliä, eikä jäädä murehtimaan niitä asioita mitkä nyt eivät ehkä onnistuneet juuri sillä hetkellä. Siksipä toivonkin, että kanssabloggaajat lähtisitte mukaan tähän haasteeseen! Linkkailkaa omia postauksianne kommenttiboksiin, olisi mahtavaa päästä niitä lukemaan :)



Nimeä viisi asiaa, joista olet ollut kiitollinen tänään

♥ Parista ihanasta ystävästä, jotka tukee aina silloin kun sitä tarvitsee
 Poikaystävästä, joka töihin lähtiessään suukottaa heipat
 Ihanasta vapaapäivästä, vieläpä auringon paisteen kera
♥ Rauhallisesta, kiireettömästä aamusta
♥ Katosta pään päällä (järkyttäviä asioita kuullessaan, tästäkin osaa olla erittäinkin kiitollinen!

Nimeä viisi asiaa, jotka olet tehnyt jonkun muun eteen viimeisen viikon aikana

♥ Tuurannut työkaveria töissä
Tehnyt valmiiksi poikaystävälle eväät seuraavaksi päiväksi töihin
♥ Leikannut veljeni hiukset, vaikkei aika olisikaan täysin antanut periksi
♥ Tsempannut ystävääni jatkamaan pää pystyssä
♥ Piristänyt erästä rakasta ihmistä hiukan ankeampana päivänä


Nimeä viisi asiaa, jotka joku muu on tehnyt sinun hyväksesi viimeisen kuukauden aikana

♥ Ystäväni tekemästä ripsihuollosta
♥ Ystäväni uhrautui myöhään illasta tulla laittamaan mulle takaisin pidennykset päähän, sillä kärsin kamalasta hiuskriisistä
♥ Poikaystävä teki meille ruokaa sillä aikaa kun itse kärsin huonosta päivästä ja kiukuttelin (hyvä ruoka, parempi mieli :D)
♥ Ystävän ihanat tsemppausviestit
♥ Sukulaiseni hyväntahtoisuudesta palkata mut töihin


Nimeä viisi asiaa, jotka saavutit viimeisen vuoden aikana

♥ Ammattitutkinto
♥ Ystävyyssuhteen elvyttäminen takaisin henkiin
♥ Ensimmäinen ulkomaanmatka poikaystävän kanssa
♥ Itsetunnon parantaminen entistä paremmaksi
♥ Sain liikunnasta taas osan elämääni

Mainitse kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet elämääsi eniten

♥ Vanhemmat, poikaystävä sekä mummi


Mainitse kolme henkilöä, jotka saavat sinut aina hymyilemään

♥ Apua, niin monet saa mut hymyilemään, mutta sanotaankon, että poikaystävä, Aada ja Salli :D


Kerro elämäsi viisi parasta hetkeä

♥ Valmistumiset niin ylioppilaaksi kuin ammattiinkin
♥ Poikaystävän kanssa vietetty rantapäivä Pärnussa ihan vain kaksin sekä muut ulkomaanmatkat perheen kanssa
♥ Jälkeen päin osaa myös arvostaa sitä hetkeä kun muutimme uudelle paikkakunnalle. Sen vuoksi olen saanut yhden rakkaimmista ystävistäni!
♥ Omalla tavallaan yksi parhaista hetkistä on myös muutto omaan kotiin
♥ Ensimmäisen kummitytön ristiäiset


Mihin kirjaan / elokuvaan palaat aina, kun kaipaat piristystä

♥ En oikeastaan mihinkään. Luen nykyisin todella vähän kirjoja ja leffojakaan en hirveämmin katso uusiksi, mutta mainittakoon hyväksi piristysleffaksi vaikka Mamma Mia!


Mikä on positiivisinta / ihaninta / kauneinta, mitä sinulle on sanottu

♥ Kuulen aika usein kaikkea positiivista ja kaunista, joten näitä voisi listata hirmuisen määrän. Esimerkiksi ystävältä kuultu ''mitä mä tekisinkään ilman sua'' kiteyttää aika hyvin kaiken sen positiivisen asian mitä voisi sanoa useammallakin sanalla. Poikaystävältä olen kuullut paljonkin ihania asioita, joita en koskaan unohda! Myös äidin suusta olen saanut kuulla kuinka vahva ihminen olen ja pystyn mihin vain ikinä haluan.

Millainen olisi sinun mielikuviesi täydellinen päivä

♥ Aamulla pitkään nukkuminen, brunssin kaltainen aamupala yhdessä poikaystävän kanssa, päivällä ystävän kanssa treffit kahvilassa, salitreeni poikaystävän kanssa, illalla leffan tai sarjojen tuijottamista ja päivän päätteeksi maailmani parhaimpaan kainaloon käpertyminen. Tämmöinen tavallinen täydellinen päivä! Tottakai voisin kuvitella myös etelänrannikot tai jonkun kylpylän, mutta mennään nyt tämmöisen realistisemman kaavan mukaan.


Tätä tehdessäni tajusin kuinka ihania ihmisiä mulla on ympärilläni! 

25. lokakuuta 2014

LIFE VIA PHONE

Jos en seonnut laskuissa niin tänään tulisi täyteen ensimmäinen kokonainen kuukausi uuden samsungini kanssa! Oon tykännyt kyllä niin paljon tuosta luurista, etten kadu hetkeäkään tuon hankkimista. Kuvia tulee sillä otettua jopa enemmän kuin edellisellä lumialla, joten ajattelinkin koota kuukauden aikana napattuja kuvia tänne teillekin näytille. Puhelin kuitenkin kulkee kaikkialle mukana, joten saatte hiukan realistisempaa kuvaa siitä mitä kaikkea touhuilen :) Kivaa viikonloppua! 


Ensimmäinen kuva on myös ensimmäinen samsungillani ottama! Puhelimen hankkimispäivänä poikaystäväni sanoi vievänsä mut Subwayhin syömään ja sainkin totaalisen yllätyksen, sillä löysinkin itseni lopulta istumasta Amarillosta! Lovelove // #pinkitkynnet #lumene // Toinen yllätys poikaystävältä kun hän kauppareissun päätteeksi oli ostanut kerro se kismetillä -kismetit meille! // Erään illan rentoilua kynttilän valossa netflixiä tuijotellen.


Day with me -postaus selfie! // Kivaa sunnuntai päivää viettämässä perheen kanssa. Salli on niin kuvauksellinen koira! // Rakkaan ystävän kanssa kaakao-juttelu-hetki Houkutuksessa. Tätä parempaa ei ole, kun voi hyvän juoman äärellä jutella ystävän kanssa useamman päivän kuulumiset ja höpötellä muutakin mukavaa. Jonkinlainen nollaushetki siis! // Sokoksen järkkäämää blogi-iltaa :)


Before work -salaateilla Heinosen leipomolla. // Syksyn värit ja sininen taivas! Olin lähdössä veljesten mukaan motonetin kautta grillaamaan laavulle. // Viime viikonloppuista lauantai-iltaa. Pitkästä aikaa teki hirmuisesti mieli irtokarkkeja, joten niitähän se oli pakko sitten myös saada :D // Tätini pyysi mua mukaansa syömään Rossoon, joten enhän voinut kieltäytyä! Broilerisalaatti annos oli niin herkullinen!


Hissiselfie // Muuttohommissa siskon kanssa. Haha aina on aikaa ottaa kuvia :D // Vihdoin sain sen salikortin ostettua useamman kuukauden tauon jälkeen. Vaikka hiukan vielä motivaatio hukassa, niin ainakin sen pari kertaa oon päässyt käymään! // Lenkkeilymaisemat joen rannassa.


Sinne Rossoon lähtö onnistui alta 15 minuutin, vaikka olin hengaillut kotona vain kotivaatteissa hiukset sekaisin ilman meikkiä, wohoo! // Iltapalaa ja netflixistä Jälkiä jättämättä pyörimään. // Uudella työpaikalla näyttää aina niin hyvältä, sokerihammasta alkaa aina kolottaa. // Syksyinen aamu! Tältä ei ulkona näytä enää sillä maa on aivan valkoinen.

21. lokakuuta 2014

RANDOM

Lämpimät halit teille näin tiistaihin! Tänään tuli töiden jälkeen käytyä tuhlaamassa rahojaan Sokoksen hiusten hellimisviikoilla ja tulihan sitä taas ostettua joksikin aikaa niitä purkkeja :D Kotiutin kyllä myös poikaystävän hyllyyn pari tuotetta, jotta ei ihan koko rahan edestä vain itselle. Äsken availin silmät ripsihuollosta, ja taas voin olla niin super tyytyväinen lopputulokseen, jotta kelpaa olla ja huokaista helppojen aamujen takia! :) Nyt taidan mennä tekemään jotain iltapalaa ja sitten suunnata nukkumaan ja valmistautumaan huomisen aikaiseen herätykseen. Palaillaan taas 


Muutaman viikon takaisen sunnuntaiaamun aamupalaa ennen töihin lähtöä. Hoksasin pitkästä aikaa meidän blenderin, joka kausittain on käytössä ahkerasti ja sitten tulee aikoja kun taas vähemmän ahkerasti. Ostin Ikeasta uusia laseja unohtamatta noita ihania pillejä, joten niitä oli pakko päästä testaamaan!


Muutama viikko sitten lauantaina mulle riitti ja viikon kestäneen pohdinnan jälkeen kävin kotiuttamassa uuden Samsung Galaxy S5 puhelimen, enkä voisi olla tyytyväisempi! Tunteellisena ihmisenä tietenkin musta tuntuu todella väärältä tehdä näin sille mun lumialle, mutta eihän tätä s viitosta voi vastustaa! Askelmittari on kovassa käytössä ollut etenkin nyt työpäivinä, stressitasoa tulee mitattua turhankin usein ja instaa tulee päivän aikana selattua aivan liikaa. Haha.


Oon jo pikkutytöstä asti toivonut korutelinettä, ja nyt vihdoin sain sellaisen! Stockmannilta tilattu erittäin yksinkertaisen kiva teline koristaa nyt makuuhuonetta lipaston päällä. 


Rakastan Ikean tindra -tuoksukynttilöitä yli kaiken! Tuoksu leviää ympäri huonetta ja näitä vain ei voi vastustaa sitten millään. Kynttilät muutenkin tekee mun illan poikkeuksetta joka päivä! Yllätyin yhtenä iltana hääräillessäni keittiössä meille iltapalaa, kun poikaystävä oli laittanut olohuoneen kaikki kynttilät palamaan. So sweet! 

20. lokakuuta 2014

PERSOONALLINEN KALENTERI JA AJATUKSIA

Mulle tipahti reilu viikko sitten postiluukusta eräs todella mieluinen ja odotettu paketti! Monille teistä on varmasti entuudestaan tuttujuttu tämä persoonallinenkalenteri.fi -sivuston tarjoama mahdollisuus tuunata itselleen täysin omanlainen kalenteri! Ja kyllä - nyt mullakin on sellainen, mun itseni näköinen kalenteri omiin tarpeisiini :) Olinhan jo kahden vuoden ajan tyytynyt kaupasta ostettuun samaan malliin, johon kyllä olen ollut tyytyväinen, mutta nyt alkoi tuntua siltä että haluan jotain uutta. Sitä sain ja olen ollut erittäin tyytyväinen omaan uuteen kalenteriini!


Etu- ja takakannen suunnittelu oli mulle todella vaikeaa ja ensin ajattelinkin, ja etsinkin kivoja fiiliskuvia netistä, mutta lopulta päädyin kuitenkin tekemään kollaasit omista kuvistani, joilla on mulle jonkinlaista tunnearvoa! Muuten kalenterini on sisällön väreiltään simppelin vaaleanpunainen. Extrana halusin to do -listan jokaiselle viikolle, sekä pienen päivän treeni -osion. Näin jälkikäteen ajateltuna treenien tila olisi sittenkin voinut olla se isompi, nimittäin taisi tuo liikuntakärpänen puraista mua. No näillä mennään nyt :) Kalenterin loppuun otin yhteenvedon ensi vuodesta, sekä muutaman sudokuristikon ja paljon viivoitettua muistiinpanotilaa. Kannesta kanteen täyttä rakkautta!

Kalenterin vaihdon kanssa samaan aikaan kääntyi uusi sivu mun elämässä. Vanha työpaikka sai väistyä uusien haasteiden tieltä, ja tällä hetkellä en voisi tyytyväisempi olla. Nykyinen työ on mielenkiintoista ja kivaa. Vaikkakin perusidealtaan aivan samaa hommaa kuin mitä edellinenkin. Vaikka mua jännittää ja jollain tapaa myös pelottaa, en näe tätä ollenkaan huonona asiana. Päin vastoin. Kun yhden oven sulkee niin monta uutta aukeaa. Enkä tässä vaiheessa halua sulkea yhtäkään niistä pois. En ainakaan vielä. Mulla on haaveita ja unelmia, joita kohti pyrin tekemään asioita. Uskon, että tämäkin on yksi niistä, sillä kaikellahan on tarkoituksensa.





Tämmöisiä ajatuksia maanantai-iltaan. Mitä tykkäätte kalenterista? :)

16. lokakuuta 2014

LAUANTAIN ASU

Heippa tyypit ja isot torstaihalit sinne teille! Sain äsken puhelun työpaikalta, jossa kysyttiin haluanko pitää vapaata tämän päivää sillä päivä tulee todennäköisesti olemaan todella hiljainen. No mulle se passas oikein hyvin, sillä rästijuttuja on niin paljon! Kuten vaikka tämän blogin laiminlyöminen. Sunnuntaina käytin aikaa hiukan ulkoasun muokkailuun, paljoa en saanut blondiaivoillani aikaiseksi, mutta jotain kuitenkin. Postailua olen kuitenkin koko ajan vain siirtänyt ja siirtänyt. Ensinnäkin siksi, että aloitin maanantaina uudessa työpaikassa, ja ainahan uuden opettelu vie enemmän voimia kuin vanhan tutun työn takominen, joten olen iltaisin ollut kertakaikkisen uupunut. Nytten taitaa vielä flunssakin tehdä tuloaan. Mutta täällä taas olen! Ajattelin aloittaa tämän luonnoksien purkamisen parin viikon takaisista asukuvista.






























Ginasta ostettu uusi paita pääsi ensimmäistä kertaa tuulettumaan kiiltäväpintaisen hameen seurana pikkumiehen ristiäisiin. Asu oli niin kiva, ja todellinen nappivalinta kyseisiin juhliin! Päivän aikana en kuitenkaan suostunut luopumaan bleiseristä, joten paita ei päässyt täysin oikeuksiinsa (paita on takaa avonaisempi). Mitä te tykkäätte asusta? :)
































12. lokakuuta 2014

THE DAY WITH ME // 30.9.2014

6.40 Koitan saada vielä unta, sillä heräsin taas poikaystävän töihin lähtöön. Toinen on kyllä niin hirmuisen hiljainen aina aamuisin, mutta herään lähes joka kerta. Sitten se menee aina siihen, kun koitan saada unta yli tunnin, niin kuin nyt. Kokeilen silti vielä..

8.00 Herätyskello pärähtää soimaan. Painan torkkua ja selaan instan, bloggerin ja facebookin. Luen myös whatsappissa tulleen viestin.

8.27 Nukkuminen on niin ihanaa. Haha, kunnon unikeko ilmoittautuu! Painoin torkkua turhan monta kertaa. Kohta on jo pakko nousta.

8.40 Huuhtelin juuri kasvot viileällä vedellä, jotta virkistyisin. Kostutan vanulapun kasvoveteen ja käyn vanulapulla kasvot kauttaaltaan läpi. Rasvaan vielä kasvot ja pesen hampaat.

9.06 Päätin letittää hiukset letille ja tein nopeasti kevyen arkimeikin. Keitin teevettä ja nappasin vaniljateeni mukaan sohvalle ja alan selata uusinta cosmoa.


9.30 Yritän mielessäni aikatauluttaa aamupuuhiani. Tartun naulakossa roikkuviin takkeihin ja raahaan osan niistä vaatehuoneeseen odottamaan kevättä. Mietin myös eilen kesken jäänyttä imurointia. Aloitan heti.

10.50 Unohdun kokonaan siivouksen ihmeelliseen maailmaan. Järjestän lipaston sekaisimman laatikon Ikeasta ostettuihin koreihin. Nyt sieltä jopa saattaa löytää jotain, hymähdän itsekseni.

11.50 Ajattelin siirtää viikonloppuiset kuvat koneelle muokattavaksi, mutta netti ei toimi. Jatkan kotitöitä vielä pyykin pesulla ja pölyjen pyyhkimisellä.

12.40 Jospa nyt riittäisi siivous tältä erää. Huomaan kellon olevan kohta jo yksi, joten alan pikkuhiljaa suunnittelemaan ruoanlaittoa.

12.50 Päädyn tekemään makaronilaatikkoa pitkästä aikaa. Kokkailun ohella kuuntelen suomipoppia ja selaan instaa.

13.05 Ruoka on uunissa. Kokeilen uudestaan, jos saisin netin toimimaan, vaikka ihan kuin se musta olisi tällä kertaa kiinni. Ei toimi, joten alan lukemaan blogeja puhelimella.

13.35 Siirryin lukemaan koneelle, sillä netti suvaitsi alkaa toimia. Meinasin myös unohtaa makaronilaatikon uuniin liian pitkäksi aikaa. Hups.

13.40 Jään odottelemaan poikaystävää kotiin. Sytytän kynttilät palamaan ja whatsappailen Tiian kanssa muutaman viestin. Sovitaan, että näemme vajaa kolme meidän alaovella.

14.15 Poikaystävä tulee töistä. Saan halauksen ja ainakin kymmenen suukkoa, samalla hän ilmoittaa lähtevänsä veljensä kanssa nyt heti salille eikä kerkeä syömään kanssani. Tyydyn syömään yksin köyhän ateriani. Onneksi kynttilät luo tunnelmaa taustalla soivan Kaija Koon kanssa.


14.50 Tiia soittaa ja sanoo odottavansa jo alhaalla. Lähden pikapikaa rappuun ja hissillä alas.

15.00 Kävin matkalla hyödyntämässä The Body Shopin vartalovoi tarjouksen ja mukaan lähtikin ihanan tuoksuinen mustikka! Päädyttiin istumaan Houkutukseen kaakaolle ja juttelemaan mukavia!

15.50 Ihana nopea kahvitteluhetki ystävän kanssa takana. On aina niin piristävää nähdä ystäviä ja vaihtaa useamman päivän kuulumiset ihan kasvokkain. Poikaystävä nappaa mut kyytiin ja huristellaan auttamaan mun iskää muutossa!


16.40 Lähden tyttöjen seurassa muutaman muuttolaatikon kanssa kohti uutta kämppää ja jätetään miehet ahkeroimaan painavampien tavaroiden kanssa. Jännittää nähdä miten hulppea asunto siellä onkaan vastassa!

17.30 Odotellaan uudella asunnolla toista muuttokuormaa samalla kun puramme ensimmäisessä tulleita astioita kaappeihin. Myönnetään jokainen kuinka upea uusi asunto on. Sanoinkin, että jos olisin sinkku ja asuisin yksin niin muuttaisin milloin vain tuommoiseen. Kahdestaan yksiö mahtaa olla turhan pieni.

19.30 Muutto on tehty ja mahat on täynnä pitsaa. Tunnelma alkaa käydä tiiviksi seitsemän hengen ja muuttolaatikoiden keskellä. Alan jo kaipaamaan omaan puhtaaseen tilavaan kotiin.


19.50 Kotona vihdoin! Laitan kynttilät taas palamaan ja hautaudun sohvalle poikaystävän viereen. Selaamme molemmat puhelimiamme. Viestittelen myös hetken anopin kanssa seuraavasta päivästä.

20.20 Kun vihdoin sain pestyä meikin pois ja laittanut hiukseni sotkunutturalle, alamme katsoa tallenteista päivän Salatut elämät jaksoa.

20.50 Pesen hampaat ja kömmin sänkyyn peiton alle lämpimään. Ahdistun ajatuksesta, että pitäisi herätä jo viideltä aamulla! Enhän ole tehnyt töissä aamuvuoroa varmaan yli kahteen viikkoon. Ajatus kammottaa ja laitankin herätyskellon ääneksi jotain mahdollisimman hempeää aallonliplatusta mitä vain puhelimesta löytyy :D hah. Poikaystävä ehdottaa, jos katsoisimme sängyssä koneelta yhden jakson Breaking Badia. Suostun ideaan.


21.50 Sammutan koneen ja painan pääni tyynyyn. Kuulen vierestäni ne kolme pientä ihanaa sanaa ja annan mun ihanalle miehelle hyvän yön suukon. Taidamme nukahtaa molemmat hyvinkin nopeasti.

6. lokakuuta 2014

KOSMETIIKKA HÖMPPÄÄ

Heippa ihanat! Viettelen tässä vapaapäivääni ja tein tänään jotain sellaista, mitä en olisi uskonut tekeväni pitkään aikaan. Lähdin poikaystäväni mukaan salille ja mulla ois nytten taas kuukausikortti voimassa! Viimeisimmästä salilla käynnistä on tosiaan se puoli vuotta, joten varmaan oli jo aikakin. Heh, olin kyllä melkein puoli kuollut jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen, mutta eihän tästä ole suunta kuin ylöspäin? ;) Ja nyt kun talossa on toinenkin liikunnasta innostunut, niin ehkä miekin pääsen taas siihen samaan innostukseen kiinni mitä mulla oli viimeksi keväällä! Tällä hetkellä innostus on niin kova, että saatan vaikka repäistä ja lähteä vielä myöhemmin tänään lenkkeillen kurkkaamaan iskän uutta kämppää miltä se nyt näin reilu viikon asumisen jälkeen näyttää.

Hei mutta, postauksen idea taisi kadota nyt jo tässä alkuhöpinöissä! Mulla olisi nyt muutamia uusia kosmetiikkajuttuja esiteltävänä, sillä oon aika tykästynyt muutamiinkin tuotteisiin jo pienen tai joissakin jo pidemmän käytön aikaan.

Lumenen Blueberry kulmageeli & puuterimainen kulmaväri

Mulla on kulmat aina suurin ongelma meikkaamisessa. Sokoksen 3+1 päivillä käydessäni kysyin apua ja kerroin, etten jaksa enää yrittää kynällä töhertää niin jäykkiä ja luonnottomia kulmia. Vastaukseksi sain Lumenen uutuuden puuterimaisen kulmaväripaletin ja lisäksi ostin vielä värillisen kulmageelin. Näitä olen nyt parisen aamua käyttänyt ja en voisi tyytyväisempi olla, Kiitos Johannalle avusta, jos täällä käyt kurkkimassa! :) Aikaa on tietysti mennyt muotoiluun ja harjoitteluun vielä, sillä en ole tainnut aiemmin käyttää mitään näitä vastaaviakaan tuotteita. Lopputulos kuitenkin palkitsee, sillä kulmista tulee luonnolliset ja pehmeät. 

Tigi Bed Head Masterpiece -hiuslakka & Glaze Haze Semi-Sweet smoothing hair serum
Tigi Catwalk Oatmeal & Honey nourishing conditioner & Blow out balm

Tässä muutama Pärnun ostos. Oikeasti, koskaan ennen en ole saanut yhtä hyvää palvelua pidennyshiusten tuotteisiin liittyen! Kampaaja tiesi heti mitä suositella mulle. Tigin tuotteet olivat tuolloin vielä siellä -40% alennuksessa, joten otin sitten useammankin ja kaikki ovat osottautuneet erittäin hyviksi. Sokoksen 3+1 päiviltä nappasin kyseistä Tigin hiuslakkaa tuplapakkauksen mukaani, sillä edellinen pullo veteli jo viimeisiään. Päivittäisessä käytössä ovat myös molemmat seerumit, kumpikin vuorollaan. Epäilin eniten hoitoainetta, mutta kokeilin rohkeasti. Epäilyt osottautuivat turhiksi ja olenkin yrittänyt säästää tätä hoitsikkaa aina pahojen päivien varalle, tykkäsin nimittäin kovasti tästä. Ainoa miinus pullosta, sillä aine tulee pienestä reiästä, joten en usko että jokainen pisara tulee käytettyä.

Löytyykö teiltä kokemusta näistä tuotteista? :) Mulla nämä postaukset vain kasaantuvat, mutta tulossa olisi lähiaikoina mm. day with me -postausta ja hiukan stooria työkuvioista sekä voisin yrittää myös saada kasaan sen hyvän mielen haasteen. ;)

4. lokakuuta 2014

SYYSKUUN VIIMEINEN SUNNUNTAI

Lokakuuta mennään jo kovaa vauhtia eteenpäin. Viime päivät ovat olleet yksinkertaisesti niin täyteen buukattuja, jottei aikaa koneella istumiseen ole todellakaan jäänyt! Mutta palataan nyt kuvin ja sanoin viime sunnuntaihin.

Me lähdettiin poikaystävän kanssa mun kotikotiin, josta sitemmin ulkoilemaan Teerisaareen isommalla porukalla. En ollut koskaan käynyt kyseisessä paikassa, mutta näin syksyllä ainakin aika kiva paikka viettää kaunista syyspäivää! Ensin me grillattiin makkaraa, sillä siihen aikaan päivästä alkoi jokaisella maha kurnia, heh. Juotiin myös kahvia ja kaakaota. Nam, lämmintä kaakaota viileässä säässä ulkona! Tarkoitus oli myös kerätä pihjalanmarjoja kotitekoista viiniä varten ja saatiinkin kasaan pari sankollista. Milloinkohan päästään maistamaan?! Päivä jatkui sitten leffan katsomisella, joka kylläkin jäi hiukan kesken mun ja poikaystävän osalta, sillä lähdimme viemään serkkuani kotiinsa.
Kokonaisuudessaan hirmuisen kiva ja rento sunnuntai! Tämmöisiä päiviä lisää, kiitos.

Nyt mun täytyy kyllä alkaa valmistautumaan pienen ihmisen nimenantojuhlaa varten, joten tässä tulisi aika paljon fiiliskuvia kyseiseltä reissulta!
Palataan taas ja viettäkääs tyypit kiva viikonloppu! :*