29. huhtikuuta 2015

HAPPY GIRL

Heippa ihanat! Mulla on jotenkin nyt tosi hyvä fiilis! Halusin tulla höpöttelemään teille ihan satunnaisesti kaikkia kuulumisia aurinkoisella säällä otettujen kuvien kera. Hiukan vastapainoa tuolle ulkona olevalle kurjalle säälle. Älkää antako räntäsateen ja mahdollisen lumikerroksen pilata teidän vappua!

Napattiin siskon kanssa muutamat asukuvat lauantaina, kun päältä löytyi kaikkea uutta. Ginan korkeavyötäröiset farkut sekä uudet tossut Skopunktenista ovat kuopion reissulta mukaan lähteneitä uutuuksia. Paidan ja kimonon esittelinkin teille aiemmin ostospostauksessa, mutta molemmat ovat Hennesin valikoimaa. Tämä asu on löytynyt mun päältä nyt useampana päivänä, kimono on vain tainnut vaihtua päivittäin. Oon ihan super ihastunut noihin korkeavyötäröisiin housuihin, joskin hiukan arvon ovatko ne hiukan liian löysän tuntuiset päällä. Jospa ne kutistuis hiukan pesussa..

Tänään kävin kirjoittamassa työsopimuksen kesäksi, jes! Tästä jos mistä olen vähän tai vähän enemmänkin innoissani, vaikka ennen allekirjoituksia mua vähän ahdisti koko asia. En kuitenkaan aio puida asiaa enempää blogissa. Sain myös uutta inspiraatiota Oriflame juttuihin käydessäni toimistolla nauramassa mahani kipeäksi ja kuuntelemassa muiden menestystarinoita! Upea porukka meillä <3

Vappusuunnitelmat ovat huomisen osalta vielä hiukan auki, mutta perjantaina tiedossa näillä näkymin on grillailua ja suomen kannustamista! Nyt mun täytyy jo alkaa hoitamaan Sallia, se tuijottaa niin intensiivisesti tuolta sohvalta, että millon ois ruokaa tarjolla.. :D Ja kohtahan alkaa jo TIS, muita koukuttuneita? 
Oikein ihanaa vappua teille jokaiselle <3



27. huhtikuuta 2015

WEEK 16 & 17

Heippa kaikki! Me just Sallin kanssa palailtiin pitkältä rentouttavalta lenkiltä kotiin, meillä oli myös huippu seuraa mukana ja saatiinkin Tiian kanssa höpötellä kaikki asiat läpi maan ja taivaan väliltä! Mun kaksi edeltävää viikkoa ovat olleet todella antoisat ja myös asiat ovat alkaneet järjestyä ja se jos mikä saa ihan uutta puhtia aikaan. Kaikkia kivoja asioita on ehtinyt tapahtua ja oonkin päässyt reissaamaan pariin otteeseen pois kotinurkista. Jyväskylän reissusta kirjoitinkin jo oman postauksensa ja vielä olisi tulossa ehkä pieni postaus myös meidän minilomasta Rauhalahteen :) Mitä teille kuuluu?

Erään aamun aamupalaa, vihdoin niitä juusto riisikakkuja tomaatilla ja basilikalla! Yummy. // #selfie // Lähdössä viettämään kivaa Wellness-iltaa Oriflamelle, kiitos paikalla olleille, teitte illasta huipun :* // Salaattia ja lohta, oli aika hyvä päivällinen, vaikka itse sanonkin.

Jyväskylän reissun tuliaiset suoraan Pandan myymälästä. // "heeiii haloo, voitteks antaa mulle vettä kun kuppi huutaa tyhjyyttään", äidin luona Salli kantaa vesikuppinsa keskelle keittiötä, jotta varmasti joku hoksaa laittaa lisää vettä :D // Lenkkeilymaisemat Rauhalahdessa, oli kyllä super kiva metsäreitti järven vieressä! // Kylpylän ja saunan jälkeen rentouduttiin katsomaan salkkareita ja dippailemaan hiukan iltapalaa.

Lohta tuli syötyä useampaankin otteeseen ja tässä toinen herkkuruoka, kermakasvikset/-perunat, yrttivoipatonkia ja lohta. Aika herkullista! // Asioille menossa ja perinteinen hissiselfie. // Lauantain puuhaa. Ei oikein onnistunut nyt tuossa kikkailu, heh. // Äidin työpaikalla syömässä äidin tekemät ateriat.

23. huhtikuuta 2015

JYVÄSKYLÄN MANAGER MEETING

Tiedättekö sen tunteen, kun tuntee kuuluvansa johonkin porukkaan? Johonkin ehkä vähän isompaan kuin yhden tai kahden ystävän seuraan. Sain kokea tämmöisen tunteen viime perjantaina sekä lauantaina. Vaikka kaikilla elämäntilanne onkin ihan erilainen, silti on yksi yhdistävä tekijä: kosmetiikka.

Viime viikon torstaina tapahtui jotakin odottamatonta ja kaikki se lähes ihan vahingossa. Etenin omalla Oriflame-urallani hiukan eteenpäin ja näinpä sainkin sitten viime tippaan kutsun Jyväskylään! Perjantaina mun herätessä aamulla puoli yhdentoista aikaan oli puhelimeni täyttynyt viesteistä niin whatsappissa kuin naamakirjassakin, normaaleja perinteisiä viestejä unohtamatta. Lähtöön oli aikaa vajaat kaksi tuntia! 

Siinä pakkaillessani manailin ystävälleni viestien välityksellä, ettei ihmistä ole tehty pakkaamaan näin nopeasti. Kuitenkin kerkesin ja aurinkolasit nenällä olinkin jo pihalla odottamassa kyytiä hyvissä ajoin! Matkaan lähti autollinen ihania naisia ja takakontti täynnä kosmetiikkaa, ruokaa ja matkalaukkuja.

Perille päästyä poikettiin ensimmäisenä Pandan myymälässä, eikä sieltä tainnut kukaan tyhjin käsin lähteä pois. Meille oli varattu rivitalon päätyhuoneisto yhdeksi yöksi. Kieltämättä oli aika luksusta, sillä tupakeittiön isoista ikkunoista aukesi hulppea maisema järvelle! Perjantaina meillä oli suunnitelmissa skumppailla, syödä hyvin, käydä ulkoilemassa sekä saunoa ja hemmotella itseämme ihanilla Oriflamen uutuustuotteilla.

Asunnon läheltä löytyi kiva luontopolku, joka me urhoollisesti käytiin tallaamassa. Luonnossa juokseminen on kyllä niin kivaa! Siitä saa ihan erilaista energiaa kuin lenkkeilystä vaikkapa kaupungin lähistöllä. Saunomisen jälkeen oli tiedossa uunikasviksia ja lohta. Ilta venyi viiniä maistellan ja hyvää ruokaa syöden. Myös meidän kynsitaiteilijamme Tiina, pääsi näyttämään taitojaan, sillä yksi jos toinenkin meistä halusi itselleen kivan lakkauksen. Naurua ei meidän illanvietosta puuttunut ja olikin todella kivaa päästä tutustumaan näihin upeisiin naisiin vieläkin paremmin!

Lauantaina herättiin puoli kahdeksan aikoihin, kaikki suhteellisen pirteinä. Söimme aamupalaa, höpöttelimme ja laittauduimme pian alkavaa koulutusta varten. Koulutus alkoi kymmeneltä ja siellä vierähtikin vajaaseen viiteen. Uusia tiiminvetäjiä ja minitiiminvetäjiä palkittiin ruusuilla, sekä myös vanhat konkarit saivat omat palkintonsa syystä tai toisesta. Päivän aikana saimme myös kuulla uusista tuotteista, sekä tulevista kampanjoista. Paljon siis tuli hyödyllistä informaatiota pienen ajan sisällä. Onneksi osan kerkesin kirjoittaa muistiin :D 

Koulutuksen aikana meille tarjottiin niin lounasta kuin päiväkahvitkin. Kotimatkalle pääsimme lähtemään viiden aikaan ja ideoita uusista jutuista tulvi ihan mielettömästi. Ei siis ollut väsymyksestä huolimatta yhtään hiljainen kotimatka.

Kiitos ihan hurjan paljon kaikille mukana olleille, olette ihan huippuja! <3

19. huhtikuuta 2015

HERKKÄ VAI ERITYISHERKKÄ

Heipat sunnuntaihin! Sain upealta Jenniltä tämän herkkyyteen liittyvän haasteen. Testi on psykologin laatima ja jokainen teistä voi tämän halutessaan käydä tekemässä täällä (KLIK).

1. Huomaan helposti yksityiskohdat ja vivahteet ympäristöstäni

Kyllä. Kiinnitän paljon huomiota ympärilläni tapahtuviin asioihin, niin isompiin kuin pienempiinkin. Myös sisustuksen yksityiskohdat huomioin helposti astuessani uuteen tilaan.

2. Muiden mielialat vaikuttavat minuun

Kyllä. Välillä aina tuntuu, että peilaan toisten tunteita ja mielialoja todella herkästi. En esimerkiksi osaa olla iloinen jos toinenkaan ei ole.

3. Olen yleensä hyvin herkkä kivulle

Kyllä. Tämä on myös estänyt mua ottamasta nuorempana haaveillun napakorun. Toisaalta nyt olen ihan iloinen siitä, että en sitä ole käynyt ottamassa :D Myöskin kaikki pistämiset, verikokeet ynnä muut kauhistuttavat.

4. Kiireisenä päivänä huomaan tarvitsevani vetäytymistä lepäämään, pimennettyyn huoneeseen tai johonkin, missä saan olla rauhassa ja ilman ärsykkeitä

Kyllä ja ei. Riippuu aika paljon millä tavoin päivä on ollut kiireinen. Joskus todella hektisen työpäivän päätteeksi on oikeasti tuntunut siltä, että nyt on päästävä pimeään huoneesen. Mutta pääsääntöisesti mulle riittää rauhoittumiseen ja rentoutumiseen pelkkä sohvalla makaaminen telkkaria katsoen.

5. Olen erityisen herkkä kofeiinin vaikutuksille

Tähän mun täytyy sanoa etten tiedä. Juon niin harvoin mitään kofeiinipitoisia juomia.

6. Rasitun helposti voimakkaista ärsykkeistä, kuten kirkkaista valoista, voimakkaista tuoksuista, karkeista kankaista iholla tai läheltä kuuluvasta sireenin äänestä

En. Sireenin ääntä kuulen päivittäin, sillä monesti paloautot, ambulanssit ja poliisit ajavat ihan tuosta vierestä. Kirkkaista valoista tai karkeista kankaistakaan en koe rasittuvani/ärsyyntyväni mitenkään erityisemmin. Ainut ehkä joku todella todella voimakas tuoksu, jota en voi sietää yhtään, saa aikaan päänsärkyä.

7. Minulla on rikas ja monimuotoinen sisäinen elämä (kuten vilkas mielikuvitus tai taipumus pohdiskella paljon)

Kyllä. Pohdiskelen paljon asioita ja monesti myös osa niistä on mielikuvituksen värittämiä ja näin saadaan aina hyvät naurut.


8. Minulle tulee epämukava olo kovista äänistä

Ei. Oon tottunut meteliin ison sisaruskatraan vuoksi. Tykkään myös kuunnella musiikkia kovalla. Toisinaan kyllä tulee olo, että haluaa vain olla hiljaisuudessa.

9. Liikutun syvästi taiteesta ja musiikista

Musiikista kyllä, taiteesta en.

10. Olen hyvin tunnollinen

Kyllä. Voi sitä tunnollisuuden määrää. Vaadin ehkä itseltäni liikoja tässä suhteessa. Ehkä nyt iän myötä oon oppinut vähän hellittämään.

11. Säikähdän helposti

Haha, kyllä! Tästä syystä poikaystävä tykkää säikytellä mua todella usein. Säikähdän vaikka olisinkin juuri nähnyt hänen menevän kulman taakse piiloon, mutta kun se ''pöööö'' :DD

12. Hermostun jos minun täytyy tehdä paljon asioita lyhyessä ajassa

Kyllä ja ei. Jos hengitetään niskaan koko ajan näiden asioiden kohdalla niin hermostun, mutta toisaalta taas nautin siitä, että saan samalla hoitaa useampaakin asiaa. Mikäli saan hoitaa ne omassa tahdissani.


13. Kun ihmiset kokevat epämukavuutta fyysisessä ympäristössä, huomaan helposti mitä tulee tehdä, jotta olisi viihtyisämpää (esim. muuttaa valaistusta tai istuimia)

Kyllä ja ei. Pyrin aina siihen, että jokaisella olisi hyvä olla. Jos en itse tajua missä on vika, kysymällä onneksi selviää.

14. Ärsyynnyn kun ihmiset yrittävät saada minua tekemään liian monia asioita kerralla

Ei. Tai kyllä. Riippuu vähän asioista. Mutta kuten yllä tuli niin tykkään hoitaa useampiakin asioita kerralla, jos vain saan tehdä ne omaan tahtiin siihen deadlineen mennessä.

15. Yritän kovasti välttää virheitä ja asioiden unohtamista

Kyllä. Varmaan jokainen meistä..

16. Pyrin aktiivisesti välttämään väkivaltaisia elokuvia ja tv-ohjelmia

Ei. Tykkään toimintaleffoista ja tv-sarjoista. Pitää tapahtua, jottei käy tylsäksi.

17. Tulen epämiellyttävän virittyneeksi kun paljon asioita tapahtuu ympärilläni

Kyllä. En tiedä yhtään miten päin pitäisi olla ja tulee sellainen levoton olo!


18. Kova nälkä aiheuttaa minulle voimakkaan reaktion, haittaa keskittymistä ja mielialaa

Yleensä kyllä. Saatan helposti kiukuta nälkäisenä ja oikein kova nälkä aiheuttaa levottomuutta.

19. Muutokset elämässäni sekoittavat minua

Ei. Arvostan kyllä rutiineja ja tasapainoista arkea, mutta en koe että muutokset sekoittasivat mua mitenkään. Joskus ne tekevät vain niin hyvää!

20. Huomaan ja nautin hienovaraisista tuoksuista, mauista, äänistä ja taideteoksista

Kyllä. Pysähdyn yleensä aina nauttimaan asioista mitkä herättävät tunteita tai ovat jotenkin muuten erityisiä.

21. Pidän tärkeänä järjestää elämäni siten, että vältän mullistavia ja kuormittavia tilanteita

Kyllä ja ei. En tykkää kyseisistä tilanteista, mutta en tietoisesti yritä niitä välttääkkään.


22. Kun joudun kilpailemaan tai suoritustani tarkkaillaan, tulen niin hermostuneeksi tai alan täristä, että suoriudun paljon huonommin kuin normaalisti

Heh kyllä. Ammattikoulussa näyttöjä suorittaessa tämän huomasi, tilanteet olivat todella hermostuttavia ja omasta mielestä se alenti suorituksen tasoa.

23. Kun olin lapsi, vanhempani ja opettajani pitivät minua herkkänä tai ujona

Kyllä. Olin hyvin ujo, mutta uudet koulut ja ihmiset koulivat musta kerta toisensa jälkeen vähän rohkeamman, koska oli pakko selviytyä.

Testin mukaan olen erityisherkkä ihminen. Jotenkin tosi kiva oli pohtia vähän syvällisemmin omaan herkkyyteen liittyviä asioita näiden kohtien pohjalta. En koe herkkyyttä huonona piirteenä, en itsessäni enkä kenessäkään. Herkkyys on kaunista. Mitä ajatuksia herkkyys teissä herättää?

15. huhtikuuta 2015

STAY CLASSY

Heippa! Oon pukeutujana aika mukavuudenhaluinen ja yleensä päältä löytyykin ihoa miellyttäviä materiaaleja. Vaatteita, jotka tuntuvat hyvältä päällä. Ne eivät saa kiristää tai puristaa mistään. Suosin housuissa strechiä, jotta ne venyvät ja paukkuvat joka suuntaan. Ja nykyään ehdoton on korkea vyötärö! Paidoissa taas kaikki väljät mallit, peplumit sekä tyköistuvissa pitää ehdottomasti olla pehmeä, joustava kangas. Tyylini on rento, pienellä ripauksella klassisuutta. Väreiltään mun vaatekaappi on aika täynnä mustaa, valkoista ja harmaata, ihan muutama väripilkku sieltä löytyy.

Kokosin muutamat kollaasit omien luottovaatteiden ympärille. Näistä löytyy myös muutamia juttuja, joita ehdottomasti haluaisin itselleni. Toivottavasti tykkäätte


white

Mulla ostoslistalla on ehdottomasti kivat mustat farkut. Ne on helppo yhdistää mihin vain ja näyttävät aina hyvältä päällä. Isot laukut ovat jees, mutta esimerkiksi shoppailemaan lähtiessä on kiva napata mukaan pieni laukku, jonne mahtuu vain ne välttämättömät jutut.

blueblack

Kimonot on nyt yksi must-juttu. Niiden ympärille on helppo koota asu. Slip-on kengät ovat kummitelleet takaraivossa jo pidemmän aikaa, en vain ole päättänyt millaisella kuosilla ne haluan.

blue

Raidat, raidat ja raidat. Pukeuduin eilen ensimmäistä kertaa ostamaani raitapaitaan ja ihastuin siihen täysillä! Niin kivan rento, mutta silti raikas ja siisti. Hameisiin on myös ollut pitkästä aikaa kiva pukeutua, vaikka ilman sukkahousuja vielä ei tarkenekaan.

pink

Mulla on myös haaveissa saada uudet lenkkarit! Niillä saa niin kivaa vaihtelua asuihin. Tässä asussa on kiva sporttinen vivahde, josta tykkään tosi paljon. Ja voisin uskoa, että tästä tulisi mun luottoasu!

Mikä näistä on teidän suosikki? Entä millaisia vaatteita te tykkäätte käyttää?

13. huhtikuuta 2015

WEEK 14 & 15

Tsauu ja huiput uuden viikon alut kaikille!  Nyt olisi taas aika katsastaa läpi kahden viikon puhelinkuvat kuulumisineen. Itse asiassa nyt saatte ihan kunnon kuvapläjäyksen, sillä oon innostunut kuvaamaan puhelimella nyt paljon enemmän kuin kameralla. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet tekemisen täyteiset ja mukaan mahtui myös pääsiäisen pitkät vapaat sekä ihana aurinkoinen viime viikonloppu, josta kyllä nautittiin ihan kunnolla!

Ihanan Jennin kanssa kahvitteluhetki Coffarissa. Nuo gluteenittomat sämpylät ovat kyllä tosi hyviä ja tainneet päästä yhdeksi lemppariksi mitä tilata jos iskee valinnanvaikeus // Ilahdutettiin koiruuden kanssa kuvaviestillä iltavuorossa olevaa poikaystävää <3 // Valmiina lähdössä synttärijuhliin! Tuo paita on kyllä luottovaate juhlapukeutumisessa. // Pääsiäisen herkutteluhetki itsemarinoiduilla pihveillä ja lohkoperunoilla.

Salli vahti hyvin tarkasti uunia ja keittiön lattiaa mun leipoessa kinkkujuustosarvia :D // Kinderkakun kokeilua. Vähänhän se epäonnistui, kun pohja halkesi, mutta onneksi maku oli aika hyvä! // Monopolyn pelaamista. Enää ei käsirahaa käytetty vaan visalla maksettiin. haha, se on tätä nykyaikaa. // Pöppiksen päiväuniaika.

Hedelmäkulho iltapalaksi. Kiivi on niin hyvää! // Hametyttö. Kevät kun lähenee niin jalkakuvat lisääntyy. // Siivouspäivän välipalaa wellnessin vaniljashake juomalla. // Ja tässä siivouspäivän tulosta kun pesin parvekkeenkin lattiasta ikkunoihin ja kannoin sieltä turhat romut pois. Tilalle saatiin suht viihtyisä ja siisti paikka nauttia auringosta.

Lähdin pitkästä aikaa lykynlammelle treenaamaan ja pettymykseksi juokseminen vaihtui tasapainoiluksi jäisellä polulla. Pieni pettymyksen kyynel taisi valua poskea pitkin, kun olo oli ihan kuin juuri jaloilleen nousseella bambilla. // Ja päädyin sitten paremman puutteessa juoksemaan rappuja. Ennen puolta väliä jo tuntuu ettei noi koskaan lopu :D // Terassikauden avaus, vihdoin. Tuolloin oli kyllä hurjan lämmin päivä. // Mikäs sen parempaa tekemistä ootellessa kuin selfien ottaminen.

Mainoksen uhri. Ei kyllä päässyt uusi limppari lemppareiden joukkoon.. // Grillikauden avaus tyylikkäästi villasukat korvissa ja crocsit jalassa. // Olipa tosi hyvää pitkästä aikaa syödä grillattuja kasviksia ja pihviä! // Ex tempore pääsin mukaan erään porukan kanssa pelaamaan bubble socceria. Haha :D Melkosta lystiä koko homma. Ootteko te jo kokeilleet? 

10. huhtikuuta 2015

NEW CLOTHES

Viime aikoina on tullut shoppailtua ihan luvattoman paljon. Niin netissä kuin kaupungillakin. Mutta vastapainoksi oon kuitenkin saanut karsittua käyttämättömäksi jääneitä vaatteita pois uusien tieltä. Kevät ja kesä tekevät tuloaan ja näin myös kaikista lämpimimmät vaatteet on saanut heittää jo varastoon odottamaan syksyä. Oonkin nyt yrittänyt miettiä ostoksia tehdessä tulevia lämpimiä säitä. Kimonot, hameet ja tyköistuvat paidat ovat nyt olleet kovaa huutoa vaatteissa, joita oon kotiuttanut. Uskoisin kuitenkin, että lähiaikoina klikkailen joko netistä tai kannan kaupungilta kotiin vielä kengät ja ehkä uudet farkut sekä kivat shortsit. Myös kesämekko on etsinnässä, sillä Hennesin tilauksessa tullut ei istunutkaan mulle niin kuin olin kuvitellut. 

Mun ehdottomat suosikit ovat kukkakuosinen kimono, pilkullinen hame sekä naruolkain toppi! Löytyykö teille suosikkia? :)

KUKKAKUOSINEN KIMONO - CUBUS

OFF SHOULDER PAIDAT - H&M

MUSTA HAME - H&M // PILKULLINEN HAME - ONLY

KIMONO - H&M

NARUOLKAIN TOPPI - CUBUS

8. huhtikuuta 2015

MY SKIN CARE

Keskiviikkoiset heipat! Ajattelin esitellä teille mun kasvojen ihonhoitotuotteita, sillä oon nyt aika usein saanut vastata kysymykseen ''mitä tuotteita käytät, kun sulla on noin hyvä iho''. Onhan mun iho ihan hyvässä kunnossa, mutta on mullakin ongelmana silloin tällöin nenille hyppivät finnit ja epäpuhtaudet. Pääosin kuitenkin mun iho voi nykyään hyvin, sillä oon tiedostanut mun ihotyypin ja näin löytänyt myös hyvät tuotteet käyttöön. Myös ulkoilulla ilman meikkiä ja vedenjuonnilla on ollut positiivisiä vaikutuksia ihoni kuntoon!

Teini-iässä mulla oli varmaan jotenkin supistunut kuva siitä millaisia ihotyyppejä on, koska ajattelin, että jos ihoni rasvoittuu yhtään se on automaattisesti rasvainen iho. Ja näin ollen käytinkin liian tuhteja tuotteita iholleni, jolloin iho alkoi reagoida entistä enemmän. Onneksi kuitenkin pian tuon jälkeen osasin luokitella ihoni normaaliksi/sekaihoksi. T-alue kiiltää helposti, mutta kasvojen poskialueet ovat hyvinkin normaalit, ei kutise kuivuudesta eikä liiemmin punoita herkkyydestä.

Myös ihonhoitorutiinit ovat vakiintuneet. Ennen saatoin olla laiska pesemään meikin pois baari-illan jälkeen. Nyt teen sen vaikka kuinka väsyttäisi. Puhtaalla iholla on vain niin paljon kivempi olla. Pesen nykyisin kasvot aamuin illoin. Aamuisin käytän putsarin, kasvoveden, seerumin, silmänympärysvoiteen ja päivävoiteen. Iltaisin taas meikinpuhdistusaineen, putsarin, kasvoveden, seerumin, silmänympärysvoiteen ja nyt tällä hetkellä vielä päivävoiteen. Yövoide on tulossa piakkoin käyttöön, jota odotankin jo paljon! Tarpeen vaatiessa käytän myös naamiota ja kuorintaa.

Meikin puhdistamiseen käytän apteekista saatavaa La Roche-Posay Physiological silmämeikinpoistoainetta. Vaikka harvemmin mulla silmämeikkiä on, niin poistan tällä koko kasvoilta enimmät meikit pois. Tuote on hellävarainen ja hajusteeton, mutta silti erittäin tehokas. Mulla on ollut tätä jo useampi pullo peräkkäin, sillä tämä sopii ripsipidennyksillekin hyvin.

Puhdistusaineena mulla on tällä hetkellä Optimals-puhdistusgeeli normaalille/sekaiholle. Geeli on vaahtoavaa ja poistaa hyvin loputkin meikit kasvoilta.

Kasvovetenä on samaan sarjaan kuuluva Optimals-kasvovesi normaalille/sekaiholle. Oon ihan hurja kasvovedellä läträäjä. Iho vain tuntuu niin hyvältä ja tasapainoiselta kasvoveden käytön jälkeen.

Oon myös ottanut käyttöön seerumin, jota laitan aina kasvoveden jälkeen kasvoilleni. Käytössä jo aiemmissa postauksissa näkynyt True Perfectionin Miracle Perfecting -seerumi. Tehokas, ihoa kaunistava seerumi, joka uudistaa väsynyttä ja stressaantunutta ihoa välittömästi. Ihan huippu tuote. 

Kasvovoiteina käytössä on True Perfectionin Perfecting Day Moisturiser -päivävoide, joka kosteuttaa ihoa seuraavat 24tuntia. Voide heleyttää ja tekee ihosta sileämmän tuntuisen. Sekä Lumenen Bright Now Shine Control Cream-gel. Joka on siis nimensä mukaisesti kiiltoa kontrolloiva geelivoide. Käytän tätä yleensä meikin alle, sillä ihosta tulee kivan mattaisen tuntuinen. Yövoiteen oon ajatellut myös ottaa piakkoin käyttöön ja tilaukseen onkin lähdössä True Perfectionin Renewing Night Care. Silmänympärysvoiteena tällä hetkellä toimii erittäin riittoisa Optimals Seeing Is Believing. Tuote on monitehoinen: laskee silmänympärysihon turvotusta ja vaalentaa tummia silmänalusia. Tää on ollut nyt käytössä vielä aika vähän aikaa, mutta oon kyllä vakuuttunut!

Oon aika huono käyttämään kuorintoja, mutta naamioita sitäkin huonompi. Mutta silloin kun innostun niin käytössä on naamiona Lumenen rauhoittava ja kosteuttava naamio, joka jättää ihon kivan pehmeäksi ja kosteutetun tuntuiseksi. Ja kuorintana Lumenen syväpuhdistava mineraalikuorinta, jota pyrin käyttämään kerran viikossa. Myös jos haluan hiukan tehokkaamman meikinpuhdistuksen, käytän kasvoharjaa putsarin vaahdottamiseen.

Miten te hoidatte ihoanne? :)

7. huhtikuuta 2015

NOPEAT PÄÄSIÄISKUULUMISET

Moikka! Mitä teille kuuluu? Ajattelin ensin tulla vasta huomenna postailemaan, mutta alkoi jo tuntua pahalta viikon tauko kirjoittelusta. No mitä oon sitten tehnyt, kun aikaa postailulle ei ole ollut? Keskiviikkona ja torstaina olin pitkästä pitkästä aikaa töissä. Oli ihan hurjan kivaa, kun sai päiviin vähän sisältöä ja illalla oikeasti tuntui, että päivä on tullut seisottua jaloillaan. Perjantaina istahdin kampaajan penkkiin, sillä ihana ystäväni suostui värjäämään mun hiukset pitkä perjantaista huolimatta. Nyt on tyvi kunnossa ja hitusen vaaleampi latva. Kuvissa kylläkin vielä loistaa tyvikasvu :D Mutta tälläkään kertaa mitään radikaalia ei tehty, vaikka olenkin jo pidemmän aikaa haaveillut pitkästä polkasta.

Lauantaina suunnattiin mun serkun 3kymppisille ja sunnuntaina istuttiin iltaa syöden tortilloja ja pelaten uutta monopolya! Eilen taivasta koristi kaunis aurinko täysin pilvettömällä taivaalla ja saatiin nauttia siitä ensin ajellen kaupungilla, ja sen jälkeen poiketen parissa paikassa kyläilemässä. Eli oikein onnistunut pääsiäinen! Paitsi, etten syönyt yhtäkään suklaamunaa. Miten teillä sujui pääsiäisen vapaat? :) Nyt mun täytyy alkaa valmistautumaan tähän päivään, sillä suuntaan Jonnan ja pikkuherran kanssa kaupungille shoppailemaan. Palataan taas pian :*