WHAT'S UP

Moikka ihanat! Täällä mie istun uuden sohvan nurkassa ja kuuntelen ehkä parasta joululevyä Spotifystä: Suvi Teräsniskan Tulkoon joulu -albumia. Oon yrittänyt jo useamman päivän ajan tulla höpöttelemään teille, mutta mulla on ollut ongelmia netin kanssa tässä läppärissä. Mehän siis ollaan yhä puhelimen netin varassa täällä, eikä se jostain syystä meinannut pelittää tässä tietokoneessa, vaikka muihin laitteisiin (telkkariin ja tablettiin) kyllä netti yhdistyi ihan ilman mitään ongelmia. No eniveis, täällä oon! 


Jouluviikko starttasi ja se tarkoittaa miun kohdalla myös tämän vuoden viimeistä työviikkoa! Alan kyllä olla ihan loman tarpeessa. Oon kärsinyt tajuttomasta väsymyksestä jo pidemmän aikaa ja tänään vihdoin raahauduin käymään labratesteissä, että jos niistä nyt selviäisi syy tähän. On nimittäin aika rankkaa, kun joka päivä väsyttää ja töistä kotiin tullessa ei näe juuri muuta kuin sohvan ja sinne kun erehtyy istumaan niin takuuvarmasti nukkuisin helposti iltaan ellen jopa yöhön asti. Yleensä sanon miehelleni, että herättää 20 minuutin päästä, niin yksi päivä tässä hän tokaisi ettei takuulla herätä, koska en kuitenkaan herää 😅 No nyt oon lisäksi saanut riesaksi yöheräämiset ja sitten on hirveän vaikea saada uni takaisin. Mutta joo, toivottavasti nyt pian selviäisi syy. Tämän kaiken väsymyksen keskellä oon yrittänyt kuitenkin tehdä asioita, joista nautin. Lauantaina käytiinkin aamuvarhain karvakamun kanssa pitkällä kävelylenkillä ja koska nappasin kameran matkaan sain taltioitua kaunista talvimaisemaa muistikortille. Kuuraiset puut ovat kyllä kauneinta koko talvessa. Tuolla näitä lähimaisemia tuijotellessa mielikin lepäsi ja kirpsakka pikkupakkanen sai posket punoittamaan niin kuin aina pienenä ulkoilun jälkeen, jolloin äiti jaksoi ihailla suloisia, punaisia omppuposkia.

Viime viikolla voimia vei paljon erään yhtiön sekaannus, jota jouduin aluksi pelkäämään, että joku on käyttänyt miun identiteettiä väärin. Sen koko sekaannuksen selvittämiseen meni useampi päivä ja jouduin soittamaan moneen eri paikkaan ja kotona sohvalla itkin ja tärisin pelosta. Onneksi syytä suurempaan huoleen ei kuitenkaan ollut ja tämä kyseinen yhtiö pahoitteli tapahtunutta ja lupasivat lähettää jotain hyvitykseksi. Ja tänään itseasiassa postissa saapuikin kaksi luonnonvalkoista Finlaysonin pyyhettä. 😍

Tajusin myös, että en ole yhtäkään jouluaiheista postausta tehnyt koko joulukuussa. Ja oikeastaan se ainut syy on joulufiiliksen puuttuminen. Oon kuunnellut joululauluja, ostanut joululahjoja, tehnyt joulukortteja, leiponut joululeivonnaisia, syönyt pipareita ja joulutorttuja, juonut glögiä.. Mutta kun ei niin ei. Kotonakin näyttää osittain joululta ja kovasti kaipailenkin kuusta jo sisälle tuomaan sitä aitoa, oikeaa joulutunnelmaa. Ehkäpä suurin syy joulufiiliksen puuttumiselle on siinä, että kaikki tuntuvat stressaavan joulusta ihan kamalasti tänä vuonna. Ei siis ruokien ja lahjojen pohdinnalla, vaan sillä, että missä aattona ollaan. Oon ite tottunut siihen, että aattona käydään useammassakin paikassa enkä tänäkään vuonna osaisi jäädä kotiin, eikä me itseasiassa aiotakaa olla kotona. Käydään isäni ja äitini luona sekä myös miehen vanhempien luona. No, eilen päätin, että en aio stressata muiden puolesta, vaan koska omat joulun pyhien suunnitelmat ovat kutakuinkin valmiit, niin mulla on kaikki hyvin. Joten jospa saisin tässä muutaman hassun päivän aikana nostatettua joulufiiliksen kattoon saakka! Missä te vietätte joulua? 😊

Alussa mainitsin uudesta sohvasta ja todellakin meillä on uusi sohva! Entinen meni kaupaksi yllättävän nopesti ja koska se haaveilemani kivik-sohva on tarjouksessa vielä aatonaattoon saakka, niin se täytyi eilen käydä Ikeasta hakemassa. Tämä on ihana, täydellinen väri ja niin kiva istua. 😍 Sopii tähän meidän hassunmalliseen olohuoneeseen niin paljon paremmin kuin se iso jättikulmasohva. Joten on kyllä jokaisen sentin arvoinen näin heti alkuun ainakin.

Tästä nyt tuli kunnon höpöttelypostaus, mutta toisaalta en ole tainnut pitkään aikaan tämmöistä tehdä niin ehkä oli jo aikakin. Mitä teille kuuluu? Palataan taas pian ja viettäkää ihana jouluviikko! 💓

LEMPPARI MEKKO

Lumista viikonloppua! Miusta on ihanaa, että valkoinen lumipeite taas peittää maan. On vain niin paljon valoisampaa, ja lumi on kaikinpuolin kaunis elementti niin kuvissa kuin vaikka katsoessa nättiä maisemaa. Onhan lumella toki huonojakin puolia, varsinkin märkä lumi kastelee kengät ja lumityöt ei oo ehkä mitään kivointa ja odotetuinta puuhaa. Mutta täytyy ajatella positiivisen kautta, kengät valitsee sään mukaan ja lumityöt ottaa urheilun kannalta! Voisko ollakaan parempaa hyötyliikuntaa kuin oman pihan kolaaminen? Oikeastaan äsken jo itse ehdotin miehelleni josko vähän jo kolattaisi pihaa, jotta huomenna ei olisi viidenkymmenen sentin lumikerrosta työnnettävänä 😄

Nämä kuvat on otettu melkein kuukausi sitten, kun vielä nautittiin ensilumen tuomasta viehätyksestä. Asu on yksi lempparein ja on päätynyt niin juhlaan kuin arkeenkin. Juuri tuota asua kun on helppo muutella kengillä ja koruilla tilanteeseen sopivaksi. Kyseinen mekko on vaatekaapin uusin tulokas ja valehtelematta päätyy päälle useammin kuin yksikään muu omistamani vaate, haha 😁

Halauksia teille viikonloppuun 😘


takki - Vero Moda
mekko - H&M
sukkikset* - Vogue

*saatu blogin kautta

RENTO NEULEMEKKO

Lumista viikonloppua bebet! Heti alkuun on pakko sanoa, että viimeisimmän postauksen kommentit yllätti miut ihan täysin. Mutta oli ihan mahtavaa huomata, millaista keskustelua tavallinen resepti helppohin kekseihin herätti teissä! Itse tykkään todellakin leipoa näillä perinteisillä resepteillä ilman mitään erikoisuuksia ja ihan vain niillä aineksilla, joita kotoa löytyy jo muutenkin valmiiksi. Joten oli ihana huomata miten kivan vastaanoton tämmöinen massasta poikkeava resepti sai. Iso kiitos teille <3

Meillä alkaa nyt olla remppa tehtynä tältä osin. Tänään saatiin makuuhuonekin maalattua ja tapetoitua loppuun asti, enää puuttuisi vain ihan pieni loppuviimeistely. Eli tässä rempassa nyt maalattiin olohuoneen, aulan, keittiön, pikkueteisen ja makuuhuoneen seinät ja yksi makuuhuoneen seinä tapetoitiin. Lopputulokseen oon todella tyytyväinen, tuli juuri sellainen mitä toivottiinkin! Myöhemmin sitten kaksi muuta makuuhuonetta ovat urakan alla. Nyt on vain ihana saada kaikki remppatavarat pois nurkista pyörimästä ja ihan tosissaan päästä laittamaan tavarat paikoilleen ja alkaa sisustamaan. Makuuhuoneen varalle mulla onkin jo jonkin verran ideoita. Kiinnostaisiko teitä nähdä inspiraatiokuvia, joita oon haalinut kasaan ja joiden pohjalta makuuhuoneen sisustusta lähdetään tekemään? :)

takki - Vero Moda
neulemekko - kirppis
laukku - Oriflame
saappaat - Bubbleroom


Oon jo pidemmän aikaa halunnut päästä teille näyttämään vaatehuoneeni uuden lempparin: neulemekon! Tähän on niin ihana hautautua kotona hengaillessa, mutta myös kaupoille lähtiessä. Lämmin, pehmoinen ja rento. Plussana iso kaulus! Kaikkea sitä mitä olin etsinyt pitkään kaupoista, mutta tämä yksilö löytyikin ihan vahingossa kirppikseltä. Teen harvoin löytöjä kirpputoreilta, mutta nyt oon muuton jälkeen alkanut käymään lähiseudulla sijaitsevalla kirppiksellä ja löytänyt sieltä mm. täysin uudet ulkoiluhousut (kaupan hintalappu oli paikallaan) sekä tämän neulemekon, Iittalan aalto-lasiastioita..

Omista löydöistäni innostuneena vein itsekin tälle kyseiselle kirppikselle käyttämättömäksi jääneitä vaatteitani. Jaanan kirppiksellä (KLIK) saa itselleen myyntitilin, eikä tällöin ole muuta vaivaa kuin se tavaran vieminen sinne! Henkilökunta huolehtii hinnoittelusta ja esillelaitosta. Kirppikseltä löytyy osastot miehille, naisille, lapsille, urheilulle, kodin tavaroille yms. Siis voiko olla enää helpompaa tapaa kierrättää ylimääräiset tavarat? :D Suosittelen käymään, jos Joensuun seudulla asutte, tai jos täällä suunnalla liikutte, niin poiketkaa Polvijärvellä!

Palataan :*

HELPOT JA NOPEAT KAURA-SUKLAAKEKSIT

Herkullista keskiviikkoa! Innostuin eilen selamaan netistä uusia ohjeita erilaisiin makeisiin leivonnaisiin ja löysin helpolta kuulostavan kaura-suklaakeksien ohjeen. Ja koska näistä tuli ihan törkeen hyviä ja nää oli vieläpä tosi nopeat tehdä, niin haluun jakaa tän ohjeen myös teille!  

Hih, tulipas näistä niin hyviä, että taisin syödä myös aamupalaksi puolikkaan tällaisen smoothien seurana :')


3 dl vehnäjauhoja
2,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1-2 dl mitä tahansa rouhittua suklaata

Kaikki ylläolevat ainekset sekaisin kulhossa.

Seokseen lisätään vielä

100 g sulatettua voita
1-2 kananmunaa (koosta riippuen)

Seoksesta pyöritellään pellille pieniä palloja, joita voi halutessaan vähän painella (huom! keksit leviävät aika paljon uunissa). Paistetaan uunissa 175 asteessa 10 min!

VINKKI! Palloja pyöritellessä seos tarttuu helposti käsiin, joten kastele kädet välillä kylmällä vedellä ;)


BLOGI-ILTA THE BODY SHOPILLA

Heippa pitkästä aikaa! Viime viikolla pääsin muiden Joensuun alueen blogityttöjen kanssa ihastelemaan The Body Shopin tuotteita samaan tyyliin kuin viimekin vuonna! Ihastuttava TBS:n henkilökunta otti meidät ilolla vastaan ja viettivät parin tunnin verran aikaa meidän kanssa. Saimme kuulla uutuuksista kattavat tietopaketit, pääsimme testaamaan tuotteita henkilökunnan opastuksella sekä suloinen harkkatyttö teki halukkaille käsihoitoja. Lisäksi tarjolla oli pientä purtavaa sekä tietysti iloista seuraa!

TBS:n tuotteissa on ihan parasta se, että ne ovat luonnonmukaisia. Ja tietysti myös se, ettei niitä testata eläimillä. Arvostan myös kovasti niitä eettisiä periaatteita, joita yrityksellä on. Näihin kannattaa käydä tutustumassa tarkemmin heidän nettisivuillaan KLIK!. Multa löytyy jonkun verran TBS:n tuotteita käytöstä, vakkareina on heiltä irtopuuteri ja kasvosuihke. Niistä en luovu. Lisäksi oon löytänyt nyt parit uudet lempparit vakituiseen käyttöön, jotka aion esitellä teille erillisessä postauksessa. 

Mainitsemisen arvoisena juttuna uudet Elixirs of Nature -tuoksut! Siis ihan oikeat parfyymit. Aiemminhan TBS:lla on ollut vain hentoja  ja kevyita tuoksuja. Nämä uutuudet ovat pidempikestoisia ja ehkä hiukan voimakkaamman tuoksuisia. No, kuten parfyymit ylipäätänsä aina. Tuoksuja on viisi ja kaikki unisex-tuoksuja. Vaikkakin todettiin henkilökunnasta lähtien, että kaksi näistä on selvästi suunnattu enemmän miehille ja kolme muuta naisille. Joko ootte käyneet nuuhkimassa näitä?

Liike oli täynnä ihania joulujuttuja, valmiita lahjapakkauksia, sekä kaikkea pientä hypisteltävää. Pistin myös merkille, että tuotteiden asetteluun sekä niiden esilletuontiin panostetaan paljon! Verraten siis siihen, ettei tuotteita vain heitetä hyllyyn, niin että lopputulos näyttää kaaokselta. Ja kiinnittäkääpä huomiota myös tähän pakkausten väriloistoon ;)

Ihanat uudet kausisarjat olivat myös esittelyssä: Frosted berries, Vanilla chai ja Spiced apple. Tuotteita löytyi mm. käsivoiteina, suihkugeeleinä, kosteusvoiteina, kylpyvaahtoina jne.. Eli valikoimaa oli paljon! Mun ehdoton suosikki näistä on Vanilla Chai. <3
Olin aiemmin kuullut ja lukenut blogeista TBS:n joulukalenterista, johon en sen enempää ollut kuitenkaan perehtynyt. Mutta nyt tuolla liikkeessä sitä katsellessa ihastuin ja jäin miettimään raaskisinko sen itselleni ostaa. Hinta on ehkä hiukan suolainen joulukalenteriksi - ainakin mun makuun. Mutta kyllähän siinä on kosmetiikkaa melkein 200 euron edestä. Ja lisäksi siinä on 24 luukun sijaan 25 luukkua! Ootteko te ostaneet itsellenne tän? Tai mitä mieltä ootte olleet edellisvuoden kalenterista?


Hetkellisesti melkein loppuunmyydyt kasvonaamiot, joista kaksi oon ostanut itselleni ja ne ovat löytäneet paikkansa mun vakkarituotteiden joukosta. Näistä kahdesta aion kertoa teille tarkemmin!
Lisäksi muutamia uutuuksia oli tullut myös meikkihyllyyn. Huulipunia, luomiväripaletteja, kynsilakkoja, luomivärikyniä ja hohtopuutereita! Kannattaa käydä tsekkaamassa. Itselle eniten kiinnostusta herätti hohtopuuteri sekä luomivärikynät, joissa on ihan mahtava kesto ja pigmentti!

Mitä te tykkäätte The Body Shopin tuotteista? Onko teillä jokin lempparituote? Olisi kiva kuulla mielipiteitä! :)

RUSKAN RIPPEET

Hurjaa, että nyt eletään jo lokakuuta! Ihan pari hassua kuukautta ja on joulu. Luulin jo syksyn kauniin ruskan ohimenneen, sillä täällä suunnalla on tuullut viime päivinä niin paljon, että suurimmat osat puiden lehdistä koristavat jo maata. Mutta yksi päivä tällä viikolla töistä tullessa huomasin kotitiellä kauniin keltaisen puun vasten kirkkaan sinistä pilvetöntä taivasta ja sain yllättävän buustin lähteä heti kotiin päästyä koiran kanssa kävelylle. Matkaa kertyi sellaiset reilut viisi kilometriä ja välillä pysähdyttiin nappaamaan syksykuvia, kun olin heittänyt lähtiessäni kameran olalle keikkumaan. Ja täytyy kyllä iloita siitä, että mulla on tuollainen karvakuono yleensä aina matkassa mukana, niin on joku ketä kuvata :') Haha.


JUHLAVAN RENTO ASU

Silloin kun pillifarkut tulivat muotiin ja syrjäyttivät leveälahkeiset farkut, olin ihan sata varma etten koskaan luovu niistä leveälahkeisista kulutetuista farkuistani! No sitemmin ihastuin ja myöhemmin rakastuin pillifarkkuihin.. Ja joku aika sitten kun muotilehdissä alkoi taas pyöriä leveälahkeiset housut vannoin etten enää ikinä jalkaani sellaisia laita. Mutta kuinkas kävikään.. Voi miten tykkäänkään noista mun uusista leveälahkeisista housuista! Ne on samalla rennot, mutta silti juhlavat. Ne eivät kiristä eivätkä purista, vaan ovat just niin kivat jalassa kuin miltä näyttäävätkin! Kyseisessä asussa tuli käytyä niin serkkuni SM-mitalikahveilla kuin myös ostamassa parit uudet huonekalut kotiin. Kyseiset pöksyt kotiutin Helsingin reissulta H&M:ltä ja olinkin jo kyseisiä housuja katsonut kotona Hennesin kuvastosta. Onneksi niitä löytyi vielä yhdet omaa kokoani, niin ei tarvinnut jäädä potemaan huonoa fiilistä. Joko te ootte taas ihastuneet leveälahkeisiin housuihin? :) Entä iskeekö tää asu teihin?

bomber -takki - Vero Moda / paita - Bik Bok / housut - H&M / laukku - Oriflame / kengät - Adidas

Viime päivien aikana olen ollut todella väsynyt. Suorastaan järkyttävän väsynyt. Lauantaina aamulla yhdeksän tunnin hyvin nukuttujen yöunien jälkeen peiliin katsoessa kasvoilla loistivat totaalisen mustat silmänaluset. Jatkoin unia vielä kolmen tunnin ajan ja päikkäritkin menivät helposti ja illalla ei silti tarvinnut unta kysellä. Sunnuntaina täytyi pihatyötkin lopettaa kesken vain sen takia, että meinasin nukahtaa siihen paikkaan. Tänäänkään töihin kammetessa ei peilistä katsoessa näkynyt muuta kuin ne jäätävät tummat silmänaluset, vaikka jälleen takana oli hyvin nukutut yöunet. Normaalisti olen aina ollut virkeä herätessäni eikä silmäpusseista ole ollut tietoakaan. Mikä lie ihmeen syysväsymys, vaikken koskaan ole ennen sellaisesta kärsinyt? Tänään aionkin saunoa jo ennen illan ohjelmia ja mennä heti viimeistään yhdeksältä nukkumaan...ellei nukkumatti tule kyläilemään ennen aikojaan :') 

Aurinkoa uuteen viikkoon :*


THE BOMBER

Melkein kolmen viikon takaiset asukuvat ovat jääneet unholaan. Ihmettelen kyllä miksi, koska ihan näin omasta mielestä nää on jotenkin tosi onnistuneita kuvia! Oltiin tuolloin lähdössä pyörähtämään kaupungissa (kröhöm..''pyörähtämään'', sillä reissu kesti lähemmäs kuusi tuntia!) tarkoituksena ostaa muutamia uusia juttuja kotiin. Jos tarkoitus on lähteä shoppailemaan haluan aina pukeutua mahdollisimman helposti ja rennosti. Ja niin myös tällä kertaa, vaikka vain sisustusjuttujen ostoon oltiin menossa. 

Bomber -takit ovat olleet nyt kovassa suosiossa ja tämän kyseisen bomberin kotiutin Helsingin reissulta elokuun alkupuolella. Eikä oikeastaan koskaan ole ollut yhtä helppoa takkiostosta kuin tämä. Vero Modassa pyöriessäni huomasin tämän kiiltäväpintaisen mustan yksilön seinällä roikkumassa ja oikeastaan jo silloin tiesin sen olevan juuri täydellinen mulle. Pyörähdin sovituskopin kautta ja mallasin bomberia vielä viininpunaisen neuleen kanssa, jonka myös kiikutin kassalle! Harmi, että tuo alkaa olla jo hitusen liian ohut näille viileneville ilmoille, mutta kerrospukeutuminen on ihan parasta. Eilenkin pukeuduin melkoisiin kerroksiin, kun lähdettiin katsomaan paikallista jääkiekkopeliä. Oli toppia, neuletta, bomberia, trenssiä... :') Mutta kokonaisuus silti kiva!


bomber -takki - Vero Moda / paita - New Yorker / mokkalegginsit - Cubus / kengät - Adidas / laukku - Oriflame 
Ja niin tämän pienen karvapalleron oli myös tunkeuduttava kuviin. Mutta sopii hyvin väreihin, vai mitä? ;) 

Mokkalegginsit ovat yhdet lempparit olleet jo useamman kuukauden. Ne eivät purista eikä kiristä ja ovat silti tyylikkäät. Kohan vain on pepun peittävä paita, heh. Sifonki tuo mokkaan raikkaan kontrastin, ja tykkäänkin näiden kahden materiaalin yhdistelmästä tosi paljon!

Mitä mieltä siellä ollaan tästä helposta ja rennosta asusta? :)

SUNNUNTAI-ILTANA

Meiltä on lähimmän järven rantaan matkaa noin viitisen sataa metriä. Useana iltana ollaan saatu ihailla olohuoneen sohvalta kauniin punertavaa taivasta ja olin monesti sanonut ääneen lähteväni viikonloppuna rantaan kuvaamaan, mikäli sikäli saadaan jälleen nauttia auringonlaskusta. Ja näin kävi sunnuntaina. Tosin oltiin Sallin kanssa vähän myöhässä, sillä en meinannut huomata ajan kulua ulkokukkien laitolta. Nopeasti työnsin jalat crocseihin, nappasin kameran kaulaan, hihkaisin Sallin matkaan mukaan ja lähdettiin juoksu jalkaa pitkin pitkää alamäkeä kohti laituria. Ehdittiin vielä viimeisille säteille! Sillä en ollutkaan ajatellut että vaikka meille tänne mäen päälle näkyy aurinko vielä hyvinkin paljon, niin alhaalla rannalla se onkin jo painunut puiden taakse lähes kokonaan piiloon. Mutta siitäkin huolimatta näissä kuvissa on ihan hirmuisen ihana tunnelma. Tyyni järvi ja kauniit auringonlaskun värit!

Viihdyn todella hyvin luonnon keskellä. Saan ladattua akkuja ja mieli ja sielukin lepää paremmin luonnon keskellä. Ihan vain kuunnellen lintujen laulua, puiden lehtien havinaa, tuoksutellen raikasta ilmaa ja ihan vain ollen tai lenkkeillen. Tuolloin sunnuntai-iltanakin rannassa ollessa ihan piti hetki vain istua ja kuunnella. Ja olen kovasti yrittänyt löytää täältä lähistöltä kivoja metsäpolkuja ja tänään taisin löytää ainakin yhden hyvän reitin!

Tykkäättekö te viettää aikaa luonnossa?


BASIC ASU RIPAUKSELLA KULTAISTA

Viime viikolla viettelin sairaslomaa yllättäen tulleen taudin vuoksi ja se kyllä tuntui kestävän ikuisuuden. Lauantaina kuitenkin alkoi olla olo jo vähän voitonpuolella, joten hyppäsin pelkääjän paikalle ja lähdettiin hakemaan meille uutta sohvaa. Se lauantai menikin istuessa autossa, kärri auton jatkeena. Kilometrejä tuli ihan runsaasti yhdelle päivälle ja illalla tää potilas olikin jo aika nuutunut. Sunnuntaina oli jo huomattavasti parempi päivä ja halusin jo ihan tosissani ihmisten ilmoille, vaikkei kasvoissa olleet rakkulat pienestä ehostautumisesta välttämättä tykänneet. Kävimme katsomassa tapettivaihtoehtoja, sekä huonekalukaupoissa ideoita etsimässä sekä mattovalikoimaa vilkuilemassa. Kuinka vaikeaa onkaan tapetin sekä mattojen valinta? Kun ei saisi olla liian tummaa, eikä liian vaaleaa, eikä liikaa kuvioita, pitäisi olla sellainen hillitty mutta erottuva ja näyttävä. Huh, jos joskus päästään ihan kassalle asti niin täytyy nostaa hattua :D 

Ja niistä inhottavista rakkuloista huolimatta saatiin asukuvatkin otettua, kun kerrankin tuntui siltä, että olisi ehkä ihan kiva vaihteeksi pönöttää kameran edessä. Ja haha, olipas meillä mieheni kanssa normaalia hauskempi kuvaushetki, kun tärähtäneitä tai muuten vain hassuja otoksia tallentui kameran rullalle melkoinen määrä. :')

Tällä hetkellä täällä meillä on aikamoinen kaaos, sillä ihan pian päästään viemään ensimmäistä muuttokuormaa ja seuraavan postauksen tulenkin jo kirjottamaan ikioman kodin sohvalta! Tämä on niin jännää, ettei sanatkaan taida riittää. Palataan! :*

Ulkona oli pitkästä aikaa kylmän ja hyisevän sateen sijaan kauniin aurinkoista ja jopa lämmintä, mutta en silti sairastelun vuoksi uskaltanut ihan kesävaatteita heittää päälle, joten basicfarkut ja löysä, valkoinen sifonkipaita olivat erittäin onnistunut valinta kauppareissulle. Kultainen pitkä kaulakoru on Oriflamen valikoimaa ja tuo tähän niin yksinkertaisen raikkaaseen asuun ripauksen erikoisuutta. 

Mitä tykkäätte? :)

Custom Post Signature

Custom Post  Signature