lomalla viimeinkin pystyin ottaa iisimmin

Heipat sunnuntaihin! Täällä kirjoittaa pitkästä aikaa oikeasti rentoutunut tyyppi ja lomastaan lopulta nauttimaan alkanut ikuinen stressaaja. Tosiaan olin ensimmäisellä palkallisella kesälomaviikollani tämän kuluneen viikon ja voi jukra se teki hyvää! Ja ehkä nyt osaan odottaa vielä enemmän loppukesän 3viikon lomaa. Oon tämmöinen työmyyrä, että jotenkin sana loma ei oo merkannut mulle sitten 18 vuotis synttäripäiväni jälkeen oikeastaan mitään, sillä kaikki kouluaikaan vietetyt lomat oon painanut töitä ja siitä se työmyyrän ura sitten lähtikin. Ja jos miettii, että 6 vuotta työelämää on takana enemmän ja vähemmän, niin jo on ehkä aikakin opetella ne lomailun salat! Vaikka kyllä täytyy myöntää, että tähän viikkoon on mahtunut sellainen vuoristoratamainen tunneskaala, etten edes muistanut sellaisten tunteiden olemassa oloa tai että niin paljon tunteita voi mahtua samaan päivään :D Alkuviikon olin erittäin turhautunut ja jo maanantaina olin sitä mieltä, että joutaisin töihin. Onneksi torstaina illalla alkoi olla jo ihan fine -olo siitä, ettei aamulla tarvitse herätä viideltä töihin. Mutta, että päivän aikana olin samaan aikaan ihan super happy mut sit melkein heti perään niin allapäin, että jo melkein kyyneleet valuivat. Jossain vaiheessa ehkä se kaikista jäätävin stressi ja olkapäillä mukana keikkunut taakka purkautui ja itkuhan siinä tuli. Mutta täytyy sanoa, että nyt oon taas vahvempi kuin pitkään aikaan!


No mitä kaikkea mie sitten viikon aikana ehdinkään tehdä?

>> Loman alottajaiset. Vietettiin Karoliinan kanssa tyttöjen iltaa ihan pidemmän kaavan mukaan. Viiniä, juustoja, mansikoita, hearts-sipsejä ja erittäin hyvä seura. Siinä tuli parannettua maailmaa ja tanssittua jalat kipeiksi.

>> Koirakamun kanssa aamulenkit. Käytiin hakemassa Salli mun lomailu kaveriksi ja tehtiinkin muutamana aamuna pitkät aamulenkit, joita nykyään niin harvoin tulee tehtyä.

>> Kahvihetki hyvän ystävän kanssa. Näin pitkästä aikaa ystävääni, jonka kanssa treffailu on jäänyt niin minimiin, että ihan itkettää. Oltiin nähty viimeksi viime kesänä ystäväni häissä, mutta nyt tällä viikolla nähtiin jo kahdesti!

>> Kansainväliset suurmarkkinat. Pyörin siskoni kanssa torilla, kun eri maiden kojut olivat vallanneet niin torin kuin kävelykadunkin. Ihan kuin olisi pyörinyt turistina omassa kaupungissaan! Seuraavana päivänä raahasin myös poikaystävän mukaani ja käytiin syömässä italialaiset pitsat, nam.


>> Kesälahti. Pyörähdin päiväseltään Kesälahdella kosmetologi-ystäväni liikkeellä (Hyvinvointikeskus Solina), sillä olin varannut ajan hänelle, jotta tehtäisiin mulle oman kynnen geelaus. Oon niin tyytyväinen! Perinteinen ranskalainen manikyyri muutamalla timantilla. Tarpeeksi simppeliä ja kaunista. Suosittelen kyllä tätä paikkaa, Taina tekee laajalla skaalalla hoitoja sekä myös rakennekynsiä ja ripsipidennyksiä!

>> Tivoli Sariola. Käytiin siskoni ja hänen kaverinsa kanssa tivolissa. Meillä oli Salli mukana ja voihan paimenkoiran ominaisuus, kun kamala haukkuminen alkoi heti kun tytöt meni johonkin laitteeseen :D Lopulta päädyin Sallin kanssa istumaan tivolialueen ulkopuolelle nauttimaan ilta-auringosta.

>> Ostin ensimmäisen aikuisten värityskirjan. Silloin viime kesänä kun näistä värityskirjoista tuli hitti, en oikein itse lämmennyt ajatukselle (yllätys :D), mutta nyt viimein ajattelin kokeilla onko värittäminen oikeasti niin rentouttavaa ja terapeuttista kuin väitetään. -JA KYLLÄ! Ensimmäisenä iltana väritin yhteensä kolme tuntia, enkä sinä aikana ajatellut mitään muuta kuin millä värillä seuraavaksi jatkan ja etten vain väritä reunojen yli. 

>> Pikatreffit Karoliinan kanssa. Käytiin yhtenä iltapäivänä syömässä terassilla kertaa kaksi. Ensin pääruoka, sitten väliin hiukan shoppailua ja sitten jälkkärit. Tulipahan käytyä ensimmäistä kertaa syömässä ne kuuluisat pullavohvelit Vesikioskilla, ja oli erittäin hyvää. 


>> Hitaat aamut. Ihana oli oikeasti tehdä aamuisin kaikki ihan äärimmäisen hitaasti. Aamupuuro netflixin kanssa, ja sitten vasta muut puuhat.

>> Vaatehuoneen siivous. Tämä homma mulla on kolkuttanut takaraivossa jo vaikka kuinka kauan ja nyt vihdoin tein sen pois alta. Kannoin 5 ikea-kassia vaatteita ynnä muuta vaatehuoneesta varastoon, 1 kassin roskiin ja 2 kassia annoin vaatteita siskolleni. Tästä tuli niin hyvä fiilis! Nyt vaatehuoneesta löytää sentään jotain, eivätkä talvitakit ole aina kaiken tiellä. Ja seuraavaks varmaan täytyis suunnata Ikeaan, sillä ne siniset kassit on kaikki käytössä.. :'D

>> Rentoutuminen mökillä. Viikonloppu vietettiin mökillä ja se oli kyllä piste iin päälle ja täydellinen lopetus lomalle. Nukuttiin, syötiin, oltiin ulkona, käytiin uimassa (jep, vihdoin talviturkki on heitetty pois!), saunottiin, katsottiin telkkaria, pinottiin puita, käytiin metsälenkillä, kuunneltiin ukkosta, elettiin muutama tunti ilman sähköjä.. 

Nyt seuraavaksi aion katsoa netflixiä ja nauttia vielä tästä sunnuntai-illasta! Nauttikaa tekin ja aurinkoista huomenna alkavaa uutta viikkoa :*

KOLME RAITAA

Heippa pitkästä aikaa! Mua oikeasti harmittaa, kuinka tämä blogi on ollut ihan hunningolla. Postauksia satelee ihan liian harvoin, haluaisin postata enemmän, mutta yksinkertaisesti aika on ollut viime aikoina todella kortilla. Pitkät työpäivät ja siihen päälle vielä sivutoimisen yrittäjyyden tuomat omat työt ja haasteet arkeen. Toisinaan tuntuu ettei aikaa ole edes itsestä huolehtimiseen saatika sitten ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen. En kuitenkaan haluaisi koko tätä blogihommaa lopettaa, koska tässä on sitä jotain. Jotain omaa ja onhan tästä vuosien varrella tullut hurjan rakas harrastus! Ja blogin kautta oon saanut ihania ystäviä ja uusia tuttavuuksia, teistä jokaisesta oon erityisen kiitollinen. <3 Koska kuitenkaan en halua tästä mitään stressin aihetta, niin postauksia tulee aina silloin, kun aikaa on oikeasti. En halua tehdä mitään täytepostauksia turhista jutuista. Pyrin nyt alkuun ainakin siihen, että 1-2 postausta per viikko ja just nyt se kuulostaa mulle itselle todella realistiselta tavoitteelta. Toivon, että tästä hiljaisuudesta huolimatta siellä on vielä ihania ihmisiä kuulolla <3

Me käytiin viikko sitten lauantaina ex tempore päiväreissulla Savonlinnassa Toyota Clubin mukana. Ajoimme useamman auton letkassa niin pieniä kuin vähän isompiakin teitä ja kävimme ihastelemassa jäätävän suurta Olavinlinnaa. Aiheutimme ehkä myös pientä ihmetystä paikkakuntalaisissa, sillä pitihän nämä hienot vanhat sekä uudet Toyotat ikuistaa kuvaan Olavinlinnan edustalla. Takaisin tullessa poikkesimme Punkaharjun kautta. Harjualueen tien maisemat ovat niin hurjan kauniit! Suosittelen kyllä poikkeamaan sitä kautta, jos joskus satutte niille nurkille. Reissu oli mulle itselle todella nostalginen, sillä asuimme perheeni kanssa muutaman vuoden ajan Punkaharjulla. Tästä on aikaa kylläkin ehkä 10 vuotta. Aika kultaa muistot <3

trenssi - Bik Bok / toppi - Cubus / farkut - Gina Tricot / laukku - Oriflame / kengät - Adidas

Napattiin asukuvat, sillä pakko oli heti ikuistaa nämä lempparikengät! Tilasin Zalandolta miehelleni uudet lenkkarit ja samalla päädyin selailemaan myös naisten kenkien alennuksia ja pakko oli klikkailla nämä söpöt nahkaiset Addut kotiin! Jännitin kyllä suuresti sitä, että onko koko hyvä, sillä normaalia kokoani ei enää ollut ja jouduin ottamaan kokoa pienemmät, mutta nää istuu ja sopii niin hyvin jalkaan. I-H-A-N-A-T, vai mitä tykkäätte? ;)

Nyt alan valmistella itseäni iltaa varten, sillä vietämme pitkästä aikaa tyttöjen iltaa Karoliinan kanssa! Ja tiedättekös, mulla alkoi ensimmäinen palkallinen kesälomaviikko! Olen nyt ensi viikon lomalla ja sitten loput kolme viikkoa pidän myöhemmin. Oikein ihanaa viikonloppua myös teille kauniit! :*

Psst. Arvonnat on suoritettu ja voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti!

Custom Post Signature

Custom Post  Signature