RUSKAN RIPPEET

Hurjaa, että nyt eletään jo lokakuuta! Ihan pari hassua kuukautta ja on joulu. Luulin jo syksyn kauniin ruskan ohimenneen, sillä täällä suunnalla on tuullut viime päivinä niin paljon, että suurimmat osat puiden lehdistä koristavat jo maata. Mutta yksi päivä tällä viikolla töistä tullessa huomasin kotitiellä kauniin keltaisen puun vasten kirkkaan sinistä pilvetöntä taivasta ja sain yllättävän buustin lähteä heti kotiin päästyä koiran kanssa kävelylle. Matkaa kertyi sellaiset reilut viisi kilometriä ja välillä pysähdyttiin nappaamaan syksykuvia, kun olin heittänyt lähtiessäni kameran olalle keikkumaan. Ja täytyy kyllä iloita siitä, että mulla on tuollainen karvakuono yleensä aina matkassa mukana, niin on joku ketä kuvata :') Haha.


JUHLAVAN RENTO ASU

Silloin kun pillifarkut tulivat muotiin ja syrjäyttivät leveälahkeiset farkut, olin ihan sata varma etten koskaan luovu niistä leveälahkeisista kulutetuista farkuistani! No sitemmin ihastuin ja myöhemmin rakastuin pillifarkkuihin.. Ja joku aika sitten kun muotilehdissä alkoi taas pyöriä leveälahkeiset housut vannoin etten enää ikinä jalkaani sellaisia laita. Mutta kuinkas kävikään.. Voi miten tykkäänkään noista mun uusista leveälahkeisista housuista! Ne on samalla rennot, mutta silti juhlavat. Ne eivät kiristä eivätkä purista, vaan ovat just niin kivat jalassa kuin miltä näyttäävätkin! Kyseisessä asussa tuli käytyä niin serkkuni SM-mitalikahveilla kuin myös ostamassa parit uudet huonekalut kotiin. Kyseiset pöksyt kotiutin Helsingin reissulta H&M:ltä ja olinkin jo kyseisiä housuja katsonut kotona Hennesin kuvastosta. Onneksi niitä löytyi vielä yhdet omaa kokoani, niin ei tarvinnut jäädä potemaan huonoa fiilistä. Joko te ootte taas ihastuneet leveälahkeisiin housuihin? :) Entä iskeekö tää asu teihin?

bomber -takki - Vero Moda / paita - Bik Bok / housut - H&M / laukku - Oriflame / kengät - Adidas

Viime päivien aikana olen ollut todella väsynyt. Suorastaan järkyttävän väsynyt. Lauantaina aamulla yhdeksän tunnin hyvin nukuttujen yöunien jälkeen peiliin katsoessa kasvoilla loistivat totaalisen mustat silmänaluset. Jatkoin unia vielä kolmen tunnin ajan ja päikkäritkin menivät helposti ja illalla ei silti tarvinnut unta kysellä. Sunnuntaina täytyi pihatyötkin lopettaa kesken vain sen takia, että meinasin nukahtaa siihen paikkaan. Tänäänkään töihin kammetessa ei peilistä katsoessa näkynyt muuta kuin ne jäätävät tummat silmänaluset, vaikka jälleen takana oli hyvin nukutut yöunet. Normaalisti olen aina ollut virkeä herätessäni eikä silmäpusseista ole ollut tietoakaan. Mikä lie ihmeen syysväsymys, vaikken koskaan ole ennen sellaisesta kärsinyt? Tänään aionkin saunoa jo ennen illan ohjelmia ja mennä heti viimeistään yhdeksältä nukkumaan...ellei nukkumatti tule kyläilemään ennen aikojaan :') 

Aurinkoa uuteen viikkoon :*


Custom Post Signature

Custom Post  Signature