24. tammikuuta 2017

ON MY MIND

Heippa tänne blogimaailmaan! Hitsit, kun tämä kuukausi kuluu ihan hurjaa vauhtia eteenpäin, mutta samalla tuntuu, että aika matelee. Töissä lasken tunteja ja kotona ollessa päiviä. On jotain mitä odottaa ja samalla ei mitään. Stressi on ihan kamala. Se on jatkuva ja tuntuu etten pääse siitä eroon sitten millään. En, vaikka kuinka yritän höllätä. Seurauksena tästä on väsymys, joka ei ole yhtään hellittänyt sitten tässä yli kuukauteen! Tai tarkemmin kun mietin niin melkein kahteen kuukauteen. Labrakokeitten arvotkin olivat hyvät, vitamiinejakin popsin ja syön terveellisesti, ulkoilen ja urheilenkin, joten täh? Ihan pienetkin virheet ja kyseenalaistamiset tai se, että joku kyseinalaistaa mut on jotain ihan kamalaa. Esimerkkinä nyt vaikka se, että asiakas kysyi tässä yksi päivä kahville tullessaan, onko laktoositonta maitoa ja sanoin, että on ja asiakas siihen ''sehän nähdään puolen tunnin päästä, tuun sun viereen nukkuu, jos ei ole''. Äänensävy oli ehkä hiukan syyttävä ja epäluuloinen. Aloin epäillä itseäni, ja sitä, että onko siinä kannussa nyt varmasti sitä samperin laktoositonta maitoa vai ei. Asia vaivaa järkyttävästi ja se pyörii mielessä lähes tulkoon ihan koko ajan ja vaikka sen hetkeksi unohtaisin, niin se palaa aina takaisin kummittelemaan. Ja tämä oli vain yksi esimerkki, näitä on tapahtunut monia nyt ihan viime aikoina, osasta toki oon päässyt jo jokseenkin yli tai vaihtoehtoisesti kohdannut tilanteen uudelleen ja hoitanut sen eri tavalla. Mulla on ihan valtavasti tekemistä omatunnon kanssa, joudun taistelemaan niin paljon sen eteen etten romahda. Oikeasti välillä mietin nujertaako stressi ja jatkuva huono omatunto mut ihan kokonaan? Oonko ainut, joka painii tämmöisten ajatusten kanssa?

No ei pahaa ellei jotain hyvääkin. Tässä kuussa oon myös tehnyt paljon muutakin kuin paininut omatuntoani vastaan ja yrittänyt päästä stressikierteestä eroon!


💓 Treffattiin ihanan blogisiskoni Jennin kanssa tosi pitkästä aikaa! Käytiin syömässä wokit ja sen jälkeen istuttiin hetki kahvilassa. Parannettiin maailmaa ja purettiin ajatuksia puolin ja toisin. Jenni on ihanaa seuraa, positiivista, mutta myös vakavaa tilanteen niin vaatiessa. Juuri sellaista, jonka seurassa viihtyy!

💓 Kävin pitkästä aikaa jumpassa ja vaikka pienen tauon jälkeen oli tajuttoman raskasta, niin oli se myös sen arvoista! Liikunnasta tulee niin hyvä fiilis. Aina.

💓 Alkukuusta menetin lopullisesti hermoni ripsienpidennyksiin, jotka eivät vain yksinkertaisesti ole kestäneet mulla yhtä kauniina yhtä pitkään kuin aina ennen. Syytän tästä stressiä. Ja lopulta yksi sunnuntaiaamu löysin itseni vessasta irrottamasta viimeisiä kuituja. Nyt oon niin naturel, kuin olla ja voi. Tosin en väitä, etteikö ripsienpidennyksiin palaaminen houkuttelisi, enkä sano etteikö enää koskaan, mutta toistaiseksi näin on hyvä.

💓 Näin myös Karoliinan kanssa tuorepuurojen merkeissä kahvilassa ja olikin niin ihana höpötellä taas normaaliin tapaan ihan kahdestaan.


💓 Snäpissä mua seuraavat saivat myös tietää jo lauantaina, että käytiin miehekkeen kanssa laskettelemassa Kolilla. Oli ihan taivaallisen upea sää ja ne Kolin maisemat sieltä ylhäältä ovat niin hulppeat. Ja ne lumiset puut! Laskettelukin onnistui kahden vuoden tauon jälkeen yllättävän hyvin. Aluksi oli kyllä aika hassua ja monot tuntuivat oudoilta, mutta jo parin mäen jälkeen olo oli kuin vanhalla tekijällä, haha 😅

💓 Ja aiemmassa postauksessa mainitsin myös tupareista, jotka saatiin vihdoin pidettyä! Ilta oli onnistunut ja hauska kaikin puolin. Syömiset ja juomiset riitti ja hyvä fiilis valtasi talon. Lopulta päädyttiin mieheni kanssa vielä läheiseen rantaan makkaran paistoon parin naapurin kanssa 😄 Jep, hirveen hyvä idea reilun kahdenkymmenen asteen pakkasella!

💓 Ja lisäksi vielä, tein tänään pari ihan huippua kirjalöytöä kirpparilta ja molempien hinta oli vain vaivaiset kaksi euroa! Aionkin nyt loppuillaksi uppotua jomman kumman kirjan seuraan, heti kun vain osaan päättää kumpi pääsee ensimmäisenä luettavaksi!

Mitä teille kuuluu?

8. tammikuuta 2017

SOHVARAKKAUS

Heelou ja rauhallista sunnuntai-iltaa tyypit! Ihana pitkä viikonloppu alkaa olla jo lopuillaan ja saatiin vihdoinkin pidettyä ne kauan puhutut ja monen odottamat tuparit alta pois. Perjantaiksi oltiin kutsuttu iso lössi porukkaa meille istumaan iltaa, saunomaan, juomaan ja syömään! Oli kyllä hurjan kiva ilta isolla hyvällä porukalla. Tupareista ei varmaan ole tulossa sen kummempaa postausta, sillä yhtä snapchat-kuvaa lukuunottamatta ei yhtäkään kuvaa tallentunut millekkään muistikortille.

Mutta tupareista höpöttämisen sijaan tulin vihdoin näyttämään teille meidän uuden sohvan! Muistatteko, kun aiemmin tänä talvena pohdin melkoista sohvadilemmaa täällä (klik!)? No se ongelma ratkesi aika äkkiä tuon jälkeen, sillä laitoin myyntiin meidän ison kulmasohvan ja se meni kaupaksi nopeammin kuin ikinä osasin edes odottaa. Ja koska olin jo päättänyt minkä sohvan meille haluan, niin suunnattiin eräänä sunnuntaina kohti Ikeaa ja sieltä palattiin takaisin Kivikin 3 hengen sohva sekä saman sarjan rahi peräkärrissä mukana! Ja enpä voisi olla tyytyväisempi. Väri sopii meille kuin nenä päähän. Sohva on mukava istua ja näyttääkin vielä kaiken lisäksi hyvältä. Ja mikä on eritoten parasta - kangas ei kerää koirankarvoja! Mikä siis on koiranomistajan unelma 😄 Täällä (klik) voitte käydä kurkkaamassa millainen ilme olohuoneessa vallitsi edellisen sohvan aikana! Eikö olekin aikamoinen muutos? Ainakin avaruutta ja valoisuutta tuli roimasti lisää 😍


3. tammikuuta 2017

WELCOME 2017

Mulla on aina vähän pieni pelko pepussa, kun tuolla ulkona liikkuu pimeässä. Luotan kyllä aina siihen, että koirakaveri äkkää, jos jossain lähettyvillä liikkuu jokin ei-toivottu eläin. Joululahjaksi saatu otsalamppu on kyllä älyttömän kätevä kapistus! Ja vieläpä varsinkin tuo, joka on parhaimmillaan tehokkaampi kuin auton ajovalot. Se valaisee koko tienoon. Kävimme äsken reilun viiden kilsan lenkillä noin viidentoista asteen pakkasessa. Pakkanen kimalteli puissa otsalampun valossa ja lumi narskui kenkien alla. Taivas oli täysin pilvetön ja ihailinkin sivusilmällä otsalamppuni alta kauniita tähtiä ja kuun sirppiä. Matkan varrella oleva puro solisi, ihme ettei se ole jäätynyt. Mutta toisaalta on kiva kuunnella sitä puron solinaa näin talvellakin, sillä se ääni on jotenkin rauhoittava. Siinä laittaessani töppöstä toisen eteen mieleen nousi vuoden vaihtumisesta heränneet ajatukset.

Mielestäni uuden vuoden lupaukset eivät ole täysin turhia. Paitsi tietysti jos ne ovat todella epärealistisia, kuten omani olivat joskus teinivuosina. ''Nyt alkaa karkkilakko!'' tai vaihtoehtoisesti ''aloitan treenaamaan viisi kertaa viikossa''. Ja puppua kanssa. Eihän tämmöistä kaltaistani sokerihiirtä voi saada lopettamaan karkin syöntiä ihan tuosta vain, silloin mun tekee kahta kauheammin mieli sokeria..Tai eihän penkkiurheilijasta tehdä urheilijaa vain sormia napsauttamalla. Tavotteiden ja lupausten sijaan harhauduin miettimään, mihin asioihin mun täytyy keskittyä tänä vuonna, jotta olisin entistä onnellisempi minä.


Saan liikunnasta hyvää mieltä ja oloa, joten sen ohi en aio tänäkään vuonna kiilata millään. Varsinkin lenkkeily ja ryhmäliikuntatunnit ovat mun mieleen eniten! Haluankin panostaa juurikin siihen liikunnan mielekkyyteen, enkä tehdä siitä pakkopullaa. Vuosi sitten testaamani Yogaia tulee varmastikin käyttöön jossain vaiheessa, sillä sen avulla saan joogatunnit kotiin!
 
Sauna on nykyään mulle sellainen paikka, jossa viimeistään kaikki päivän tapahtumat nollautuvat. Eilenkin saunassa istuessani kaikki ahdistavat ajatukset kirposivat silmiin ja valuivat lopulta kyynelinä poskille. Mulle tällainen hetki on hurjan voimaannuttava. Ja nyt kun ajattelee, niin tarvitsen päiviini tällaisen hetken. En tarkoita, ettäkö mun täytyisi itkeä joka kerta, mutta että olosta tulisi hyvä ja huojentunut viimeistään tunti tai pari ennen nukkumaanmenoa. Siihen aion pyrkiä!

Elämä on mulle henkisesti joskus todella raskasta. Varsinkin viime vuoden pari viimeistä kuukautta kävin niin ylikierroksilla, että vuoden viimeinen viikko lomalla ei edes helpottanut, vaan yritän nyt vasta selviytyä siitä kaikesta rauhassa ja omalla painollaan. Mun täytyisi oppia kuuntelemaan itseäni ja omaa jaksamistani sekä omaa vointiani enemmän. Haalin aina ihan valtavan kasan tekemistä ja töitä itselleni enkä oikein koskaan ajattele mahtuuko se kaikki mun aikatauluun, kalenteriin ja eritoten jaksanko sitä määrää tehdä! Sainkin tähän jo syksyllä pienen spurtin jättäen kaksi sivutyötäni pois päivistäni. Mutta täytyy myöntää, että kaipaan niitä molempia hommia ihan suunnattomasti. Mutta en uskalla enää ottaa itselleni taas sitä taakkaa, mitä kannoin useamman vuoden. 

Ystävistä saan ihan hurjan paljon energiaa ja voimaa! Meillä onkin yhden ystäväni kanssa ollut jo pidemmän aikaa lenkkeilytreffit joka viikolle ja yritetään olla luistamatta tästä. Molemmat joutuvat joustamaan toisinaan, että yhteinen ilta löytyy, mutta on se aina kaiken väärti. On myös ihan parasta omistaa ystävä, jolle voi laittaa koska tahansa kelloon katsomatta viestiä ja ihan oikeasti mistä vain! Vaikka sitten niistä menkkakivuista tai kuinka taas miesten logiikka pännii. Oon oikeastaan siitä todella onnekas, että jokainen ystävä on erilainen ja jokaisen kanssa on ne omat jutut jotka yhdistää. En tiedä ymmärrättekö mitä ajan takaa? 

Itsestään selvyys ehkäpä, mutta pakko mainita tähän myös miesystävä, avopuoliso, kihlattu! Hän on se, joka saa mut hymyilemään kyynelien keskelläkin. Hän on se, joka tukee ja potkii eteenpäin niin ylä- kuin alamäessäkin. Ja hän on se, joka rakastaa mua päivästä toiseen. Hänen kanssaan viimekin vuonna useampi unelma toteutui ja tänäkin vuonna suunnataan yhdessä niitä unelmia kohti, jotka eivät ole vielä toteutuneet. 


Mun tekisi mieli myös kirjata tähän työelämä. Oon kuitenkin pohjimmiltani todella motivoitunut työntekijä ja tykkään työstä mitä teen juuri tällä hetkellä ja haluankin kehittyä siinä yhä enemmän! Tai vaihtoehtoisesti haluan löytää kompromissin niiden taakse jättämieni sivutöiden sekä tämän päätyöni välillä, jotta voin tehdä kaikkia niitä, ilman että väsyttäisin itseni ihan loppuun. Työnteko kuitenkin antaa päiviin rutiinia, ja mulle se on sitä kaivattua rutiinia jota ilman olisin ehkä jopa hukassa.

Oon myös viimeisimpien kuukausien aikana alkanut nauttia omasta ajasta ihan eri tavalla kuin koskaan ennen. Omaksi ajaksi lasken kyllä lenkkeilyt yms mitä teen yksin. Mutta nyt ajan takaa tällä sitä, kun olen kotona yksin. Yksin kotona oleminen on todella vapauttavaa, ajatus siitä että voi syödä koska haluaa ja mitä haluaa. Katsoa netflixistä vain itselleen mielenkiintoista sarjaa, eli kaikkea tyttöhömppää. Ja ihan vain yksinkertaisesti pärjätä kotona yksin. Varsinkin nyt kun on niin paljon uusia asioita, joita on pitänyt oppia omakotitalossa asumisesta, niin mulle on suuri juttu, että saan lämmitettyä taloa puulla! Ja että osaan sytyttää puukiukaaseen tulen. Alkuun leivinuuniin tulen tekeminen oli ihan järkyttävän vaikeaa ja kyllä siinä hammastakin purtiin kerran jos toisenkin, mutta oppia ikä kaikki!

Sanotaanko että viimeisten kahden vuoden aikana olen myös joutunut keskittymään todella paljon siihen mitä syön. Esimerkiksi laktoosia sisältävät tuotteet jouduin hylkäämään ja vaihtamaan ne laktoosittomiin. Myöskin olen itse diagnosoinut, että mulla on taipumusta ärtyvään suoleen, joten tämän myötä joudun toisinaan aika tarkastikin miettimään mitä suuhuni laitan. Joten ruoka ja sen sopivuus ja terveellisyys ovat yksi iso tekijä myös omassa onnellisuuden tunteessani. Jos mahani voi huonosti, ei mielikään ole se parhain.


Mihin sinä aiot keskittyä tänä vuonna, jotta tulisit onnelliseksi, pysyisit onnellisena tai jopa edistäisit entisestään onnellisuuttasi? 

Tottakai, mulla lista olisi loputon, jos jatkaisin sitä kaikilla vähän pinnallisemmilla jutuilla, mutta mulla on paljon enemmän opittavaa ja kehitettävää henkisellä puolella. Jostain syystä jaksan uskoa vahvasti siihen, että tästä vuodesta tulee hyvä! Vähintäänkin edeltäjänsä kaltainen 😊