9 positiivista asiaa viime viikolta

Viime viikko oli melkoista haipakkaa. Töiden alku ja sen yhdistäminen perhe-elämään vaatii hiukan totuttelua. Tai oikeastaan aika paljon. Vähemmästäkin työmäärästä väsyy, kun se tulee ihan yhtäkkiä pitkän tauon jälkeen. Mua on aina auttanut positiivisten asioiden miettiminen, kun tuntuu, että arki painaa päälle ja vie liikaa ajatuksia itseensä. Muutenkin tykkään lukea muiden positiivisia juttuja sekä kiitollisuuspäiväkirjoja, sillä ne antavat toivoa siitä, ettei maailma olekaan niin paha paikka, kuin välillä voi tuntua. Ja ehdottomasti parempi vaihtoehto illalla on miettiä muutama asia mistä on kiitollinen just siinä päivässä, kuin niitä mitkä ovat esim. epäonnistuneet tai muuten aiheuttavat harmaita hiuksia. Mistä asioista sie oot onnellinen viime viikossa? Tai tässä päivässä?

💛 Pitkään odotettu keskosperheiden tapaaminen, josta en tuntenut entuudestaan kuin yhden perheen. Oli todella ihana tavata muitakin perheitä, jotka ovat tavalla tai toisella kokeneet keskosuuden ja oli mielenkiintoista kuulla miksi muille on syntynyt pienen pieniä keskosia. Keskosuus on asia, joka koskettaa mua nyt ja aina. Kaikkea sitä mitä keskosperheet käy läpi, ei voi ymmärtää, ellei itse ole kokenut samaa. Vertaistuki on parasta!

💛 Olimme ystäväni kanssa nähneet viimeksi heinäkuun alussa ja nyt päästiin viimein vaihtamaan taas kuulumisia. Oli ihana jutella hiukan syvällisempiäkin ja kuulla kuinka ystävällä oli alkanut opiskelut.

💛 Hemmotteluhoito Eco Beautylla. Oon todella huono käyttämään lahjakortteja, yleensä käyttö venyy ihan viime tippaan niinkuin nytkin, mutta nyt voin sanoa että onneksi! Koska juuri tätä hemmottelua kaipasin kiireisen työviikon keskelle. Valitsin hoitovalikoimasta kukkatippahoidon, joka oli ihan äärimmäisen ihana. Enkä olisi jotenkaan voinut uskoa intuition olevan niin vahva, että se oikeasti johdattaisi niin lähelle itseä, joten sekin oli todella positiivinen yllätys!

💛 Iltalenkki naapurin kanssa. Mikä voisikaan piristää enemmän kuin ottaa iloinen naapuri mukaan lenkkiseuraksi ja höpötellä kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä!

💛 Joka päivä töistä kotiutuessa vastassa ovat olleet rakkaan lapseni hymyilevät kasvot! No words needed.

💛 Myöhäinen illallinen veljien, mieheni sekä veljeni tyttöystävän seurassa. Sekä lounas ihan kaksin mieheni kanssa! Sanoinkin miehelleni, että onpa hassua, kun ei tarvitse höösätä ketään tai miettiä kuinka paljon sitä ruokaa pienistä sormista lentää lattialle. 

💛 Viikon ruokaostosten tekeminen sunnuntaina. Miten ihana onkaan aloittaa uusi viikko, kun jääkaappi ei huuda tyhjyyttään!

💛 Muutama tunti mökillä tekee ihmeitä mielelle! Rentoutuminen ja rauhoittuminen onnistuu kaikista parhaiten siellä: keskellä ei mitään, veden äärellä, luonnon rauhassa. 

💛 Sivutyön uuden menestysmallin koulutus. Rakastan sitä porukkaa, josta saa aina uutta energiaa, heiltä saa uusia ideoita ja tukea oman polun tallaamiseen. Ja kaiken lisäksi uusi menestysmalli kuulostaa ihan super mahtavalta! Unelmat on tehty toteutettaviksi 💝 

mitä kuuluu?

Moi! Hiukan on aikaa kulunut viimeisimmästä postauksesta. Mutta annettakoon se anteeksi. Oon nyt ollut aika paljon ihan vain lastani sekä miestäni varten. Vietettiin yhteistä kesälomaa, sillä mies oli lomalla ja mullakin loppui heinäkuun lopulla mammalomailu ja jäin suoraan kesälomalle vielä neljäksi viikoksi. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämä vuoden ja neljän kuukauden kotilomailu, sillä palasin tällä viikolla takaisin töihin. Vähän on haikeat fiilikset, mutta eiköhän se tästä lähde, kun vauhtiin pääsee. Oon tosi kiitollinen, ettei kaikki uusi ala samaan syssyyn, vaan isimies jää kuukaudeksi koti-isäksi, joten saan rauhassa palailla työelämään ennen kuin pikkumuru aloittaa hoidon.

Sen lisäksi, että oon nauttinut perheestäni ja kesästä, joka olikin oikea kunnon hellekesä, niin oon myös paininut ja punninnut blogin aihepiiriä ja sisältöä. Olisi ihana kirjoittaa tänne äitinä, mutta äitimaailma on niin älyttömän kova, ja tarkemmin kun mietin niin mulla ei varsinaisesti ole mitään sanottavaa, enkä halua lastani niin sanotusti yhdeksi päätähdeksi tänne. Hän on toki iso osa mua ja miun elämää, mutta haluan pitää blogin vain omana paikkanani. Haluan kirjoittaa tätä Roosana, ihan omana itsenäni. Kaipaan sitä intohimoa kirjoittamiseen, jollaista koin, kun kirjoitin tätä blogia pari vuotta sitten. Ideoita tulvi ja kumpuili ja niistä kirjoitin. Tämä oli sellainen pakopaikka ja rakas harrastus. Haluan, että se on sitä nyt tästä eteenpäinkin. Postaustahti toki ei varmasti tule olemaan sellainen kuin joskus, mutta aika näyttää!

Jotenkin, kun oon selkeyttänyt asian ytimen itselleni, oon ollut todella innoissani tästä! 

Käytiin eilen myöhäisellä päivällisellä Kerubissa. Oli vaihteeksi kiva vaihtaa vähän vapaammalle ja unohtaa ne arkiasiat, jotka ovat nyt tällä viikolla pyörineet aika vahvasti mielessä. Oon alkanut stressaamaan pienistäkin asioista, kuten omasta nukkumaanmenosta. Illat ovat olleet aina sitä aikaa itselle ja parisuhteelle, kun juniori on mennyt jo yöunille. Nykyisin en osaa yhtään enää rentoutua ja rauhoittua, sillä mietin vain seuraavaa aamua ja päivää. Tuntuu etten ole enää balanssissa. Balanssi itsensä kanssa ja sisäinen hyvinvointi on tärkeää. Siksi päätinkin keskittää jatkossa ajatukseni ja tekemiseni mulle tärkeisiin asioihin, kuten perheeseen, kotona oleskeluun, kauneuteen ja ystäviin. Mitkä on siun arjen voimavaroja? Miten rentoudut parhaiten?

Oikein ihanaa sunnuntaita just sulle! 💛

ensimmäinen yökyläreissu

Hello there! 💛

Meillä on edessä ensimmäinen yökyläreissu, tai siis Kaapolla on. Aika hurjaa sanoa noin. Me ollaan mieheni kanssa lähdössä viikonloppuna ystäviemme kanssa viettämään iltaa ja Kaapo menee ensimmäistä kertaa mummolaan yöksi!  Uskon, että pikkumies viihtyy ja nauttii olostaan ja siitä 110% huomiosta, jonka hän hoidossa saa. Mutta ajatus tuntuu oudolta, että itse tulen kotiin nukkumaan, eikä ihana hymysuu olekaan täällä vastaanottamassa isiä ja äitiä takaisin. 

Tämä viikko on ollut tähän asti melkoista hulabaloota. Päiväunet ovat olleet teillä tietämättömillä ja tätä myötä se päivisin tottuneesti saatu parin tunnin oma aika on ollut ihan minimissä. Joten odotan kyllä vapaata iltaa just nyt enemmän kuin mitään. Jo raskausaikana päätin, etten kadota itseäni äitiyteen kokonaan, vaan pidän huolta itsestäni ja otan myös sitä omaa aikaa aina silloin, kun sitä tarvitsen. Näin olenkin tehnyt, mutta aina uuden jutun eteen tullessa joku sisälläni piileskelevä pieni piru nostaa sarvensa ja saa mielessä kummittelemaan.

Se pieni piru saa minut kokemaan vääryyttä ja huonoa omatuntoa siitä, että laitan lapseni hoitoon omien menojeni takia. Vaikka sehän on täysin normaalia, että lapsi käy yökyläilemässä! Lisäksi vielä, kun Kaapolla on usempi ihana mummo ja muutama arvokas ukki, jotka mielellään viettävät aikaa lapsenlapsensa kanssa ja varmasti odottavat kuumeisesti milloin saavat tämän hymypojan ensimmäistä kertaa yöksi. Ahdistun ajatuksesta, ettei Kaapo saa niitä kotona olevia rutiineja täysin sellaisina meidänlaisina ollessaan muualla tai jonkun muun kanssa kuin isin tai äidin. Yritän kovasti tsempata itseäni, sillä eihän hän saa niitä rutiineja ja tapoja muutaman kuukauden päässä alkavassa päiväkodissakaan. Tiedän Kaapon olevan sopeutuvainen vaapero, eikä hän hätkähdä pienistä muutoksista.

Ilman tätä pientä pirua sisälläni, olen yökyläilyn kanssa todella hyvillä mielin. Tuntuu jollain tavalla luonnolliselta, että Kaapo menee yöksi mummolaan. Ehkä se johtuu siitä, että itse olen ollut todella paljon yökylässä milloin missäkin, mummolasta serkkuihin jne. Ja oikeastaan vielä pienemmästä naperosta lähtien, kuin oma lapseni nyt on. 

Mummolassa Kaapo saa alkaa luomaan meidänlaisten rutiinien ympärille mummolarutiineja ja uusia tapoja toimia eri tilanteissa. Itse ainakin olen herkästi kaavoihin kangistuva, joten uskallan väittää, että on lapsellekin avartavaa nähdä uudenlaisia toimintamalleja. Minun tekisi hirveästi mieli aina paapattaa kaikki pienetkin jutut Kaapon hoitajille, mutta olen yrittänyt usein hillitä itseni ja antaa heidän tehdä asiat hyväksi katsomallaan tavalla. ''Soita jos tulee jotain kysyttävää'', on monesti minun toiseksi viimeinen ellei jopa viimeinen lause ennen kuin laitan oven kiinni ja lähden. Fakta on, ikinä, koskaan kukaan ei ole soittanut ja pyytänyt neuvoa. Vaikka muutaman tunnin mittaisia hoitokertojakin on ehtinyt jo kertyä useampia. 😄

Mites sitten se ikävä? Se kalvaa takaraivossa jo nyt. Voisin vain sylitellä tuota pientä ikiliikkujaa koko ajan, vaan hän ei paljoa tai ainakaan pitkiä aikoja sylissä viihdy, paitsi väsyneenä. Tuudittaudun siihen ajatukseen, että ikävä on positiivinen tunne. Se kertoo välittämisestä ja rakkaudesta. Tiedän myös, ettei se ikävä helpota koskaan. Ei nyt, eikä myöhemminkään. Töihinpaluukin herättää ikävää, olla nyt erossa muutama tunti lapsesta useampana päivänä! Varsinkin kun on tottunut viettämään hänen kanssaan niin tiivisti aikaa - niin kuin kuuluukin. 

Yhtä kaikki, luonnollisia tunteita ja ne kuuluvat elämään ja äitiyteen. 💛 Ihanaa loppuviikkoa!

10kk ja kuulumisia

Toivottavasti teillä oli ihana ja onnistunut juhannus! Me otettiinkin varaslähtö juhannuksen viettoon ja suunnattiin jo torstaina mökille, vaikka aluksi suunnitelmissa oli mennä vasta perjantaina. Mutta kolme mökkiyötä teki kyllä hyvää! Me grillattiin, syötiin ihan äärettömän hyvin, pelattiin mölkkyä, saunottiin, itse kävin heittämässä villasukat järveen, naurettiin, kuunneltiin Novan top200 -listaa, ihailtiin kaunista auringonlaskua, ja kaikkea mitä vain mökkeilyyn kuuluu. Kaapokin nautti saamastaan huomiosta, sillä sitä oli tarjolla enemmän kuin normaalisti. 💛

Mie jo uhosin, että taidetaan muuttaa mökille, sillä pikkumies ei ole aikoihin nukkunut kotona niin pitkään kuin mökillä. Haha. Olipa aika luksusta herätä vasta kahdeksan aikoihin uuteen päivään, kun arkena päivä alkaa jo kuuden huntturoissa.

Juhannuspäivänä minimiehelle tuli ikää jo huimat 10 kuukautta (ki 8kk). Enää vain kaksi kuukautta vauvavuotta jäljellä! En ehkä kestä tätä ajanjuoksua. Käytän vielä paljon tuota korjattua ikää, vaikka Kaapo on ottanut lähes kaikessa ikäisensä vauvat kiinni. Siitä huolimatta keskosuus on jättänyt jälkensä muhun ja lapseni on silti aina keskosena syntynyt. 

Tässä postauksessa kerroin teille Kaapon refluksista. Lääkekuurin jälkeen oireet palasivat, eikä Kaapo enää huolinut lusikkaa, vaan kieltäytyi syömästä, jos häntä syötettiin. Aloin antamaan entistä enemmän hänen syödä itse sormin. Ja nyt oon viimeisimpien viikkojen aikana saanut hämmästellä kuinka taitava sormiruokailija meillä on. Ja mikä on ihan parhainta tässä sormiruokailussa, niin refluksioireet katosivat! Keskosilla on herkästi kylläisyyden tunteen säätelyssä ongelmia ja uskon, että meillä refluksin suurin syy on juurikin ollut se, että hän on vain syönyt niin paljon kuin hänelle on ruokaa annettu. Sormiruokailun myötä hän on oppinut ilmaisemaan, kun on täynnä, eikä halua enää syödä. Sormiruokailu on myös mahdollistanut sen, että voidaan vihdoin syödä koko perhe lähes samaa ruokaa ja saadaan nauttia yhteisistä päivällishetkistä. 💛 

Myös päätös päiväkotipaikasta tuli! Kaapo aloittaa kolmen kuukauden päästä oman päikkäritaipaleensa. Ihanaa, kamalaa ja todella haikeaa. Tunteiden kirjo on äärettömän laaja. Samalla kun tätä uuden arjen alkamista odottaa innolla, niin samalla myös haluaisi, että ajan voisi pysäyttää. Odotan jo jollain tavalla töihin paluuta, mutta haluaisin myös jatkaa kotona Kaapon hoitamista. Vielä ei olla päätetty, millaisilla tunneilla töihin palaan. Uskon, että Kaapo pärjää ja hän saa päikkärissä sellaista aktiviteettia mitä tarvitsee. Välillä nimittäin tuntuu, etten itse pysty sitä niin paljon antamaan. Kaapolla on vilkas luonne, eikä hän oikeasti ole hetkeäkään paikallaan. Sylissä käydään lähinnä vain pyörähtämässä ja sitten meno jatkuu. Meidän fyssari sanoikin, että tästä lapsesta näkee selvästi sen, että hän viettää todella paljon aikaa lattialla touhuten. Kaapo on todella tarkkaavainen ja seuraakin paljon mitä ympärillä tapahtuu, mutta samalla hänen keskittymiskykynsä on jotain uskomatonta! 

juhannuksen suunnitelmat

Nyt on kotoisampi olo! Mun blogihistoriaan mahtuu jos jonkinmoista, niin yhteisön vaihtamista, uuden blogin aloittamista, jne, mutta silti aina palaan tänne. Mikä kuvastaisikaan enemmän omaa blogia ja sitä omaa juttua, kuin oma nimi? Täällä mun on hyvä, voin kirjoittaa niin laidasta laitaan stooreja kuin mieli vain tekee, eikä tunnu siltä, että se täytyisi rajata johonkin tiettyyn kategoriaan.
Olin jo pitkään kaavaillut takaisinpaluuta. Lapsi kasvaa ja tätä myötä tuntuu myös, että ihan pelkkä vauvablogi ei ole se mun juttu. Totta kai tulen jatkossakin kirjoittamaan vauvajuttuja ja varsinkin keskosuus tulee varmasti näkymään vielä täällä blogissakin. Edellisen blogin tekstit on nyt siirretty tänne ja tämän blogin vanhoja postauksista on osa julkaistu takaisin, pahoittelut ettei vanhoissa postauksissa tämä ulkoasu toimi niin kuin pitäisi. Nyt saa kertoa, mitä te haluaisitte lukea? 💖 

Me ollaan lähdössä juhannuksen viettoon mökille pariksi yöksi. Oon niin innoissani lähdössä hetkeksi eri maisemiin, että melkein oon jo aloittanut pakkaamisen. Melkein vain siksi, että työstän sitä ajatuksen tasolla. Seuraavaksi varmaan aloitan kirjoittamaan kaiken ylös, jotta vauvan kanssa ei vain mitään tärkeää pääse unohtumaan. Mua ei oikeastaan edes jännitä lähteä pois kotoa, vaikka vauvalla ikää onkin kohta vasta tai jo 10kk. Kaapo on todella sopeutuvainen uusiin tilanteisiin ja ympäristöön ja sitä paitsi, onpahan vaihtelua, kun voi kakkavaipat vaihtaa jossain muualla kuin kotona. Haha. 😄

Joten juhannukselle on tilattu aurinkoa ja lämpöä! Mitä suunnitelmia teillä on keskikesän juhlaan?🌞